Huoli pois! Tim Sparv jatkaa maajoukkueuraansa – pettymys paistoi vielä vahvasti läpi: ”Ehkä olen vähän erilainen tyyppi”

Huuhkajien EM-kisaurakka tuli lohkovaiheen osalta päätökseen maanantai-iltana. Jatkopaikka ei ole enää omissa käsissä, eikä se tällä hetkellä vaikuta kovin todennäköiseltäkään. Huuhkajien kapteeni Tim Sparv ilmoitti kuitenkin tiistain mediatilaisuudessa olevansa maajoukkueen käytettävissä myös EM-kisojen jälkeen.
Sparv, 34, on kantanut Huuhkajissa kapteeninnauhaa sen jälkeen, kun Niklas Moisander jäi maajoukkueesta sivuun. EM-kisat ovat tulossa Huuhkajien osalta päätökseen, ellei onni potkaise muiden tulosten osalta oikein kunnolla.
Huuhkajien kapteeni kertoi, ettei aio vielä jäädä pois maajoukkueesta, mikäli päävalmentaja Markku Kanervalla on vielä tarvetta hänelle.
– Ilmoitin jossain vaiheessa Rivelle, että olen edelleen hänen käytettävissään, jos hän vain haluaa, Sparv sanoi.
– Matka jatkuu myös kisojen jälkeen. Meidän pelitapa kehittyy ja menee koko ajan eteenpäin. Pitää tarkkaan analysoida, jotta olisimme entistä valmiimpia, kun kohtaamme esimerkiksi Ranskan ja Ukrainan MM-karsinnoissa. Kovia pelejä on tulossa. Minulla on suuri kunnia olla tässä joukkueessa mukana. Edelleen minulla on sellainen tunne, että minulla on jotain annettavaa tälle joukkueelle, Sparv jatkoi.
Sparville kapteeninnauhan kantaminen arvokisoissa on ollut iso asia. Varsinkin kun takana on vaikea kausi. Se ei kuitenkaan vain riitä. Sen takia päällimmäinen tunne tiistaina Belgia-tappion jälkeen oli pettymys.
[readmore from=huuhkajat]
– Jos miettii, mistä olen tullut, leikkaus ja Kreikan seikkailu takana, niin onhan se aikamoinen saavutus olla tässä mukana ja olla kentällä. Ehkä olen vähän erilainen tyyppi, vähän sellainen vakava tyyppi, että en silti voi olla oikein iloinen tai tyytyväinen, koska se päällimmäinen tunne on pettymys pelin jälkeen.
– Halusin mennä jatkoon, kaikki halusimme mennä jatkoon. Sitä tunnetta on vaikea käsitellä tuon tappion jälkeen. On tämä ollut uskomaton matka ja suuri kunnia olla tässä jengissä mukana ja toivottavasti se jatkuu, Sparv sanoi.
LUE MYÖS:
- Brittitoimittaja ihastui kisojen aikana Paulus Arajuureen: ”Etsi itsellesi joku…”
- Näin Markku Kanerva kommentoi Belgia-ottelun jälkeen Huuhkajien EM-kisaurakkaa – yksi asia yllätti Belgia-ottelussa
- Näkökulma: Huuhkajat repi itsestään kaiken irti – realismi tuli vastaan, mutta jäikö silti jossiteltavaa?
- Huomasitko? Nuori nainen juoksi kesken Suomi-Belgia-ottelun kentälle – tästä oli kyse
- Ruotsissa kiiteltiin Huuhkajien suoritusta ja väännettiin veistä haavassa – kaivettiin esiin Unkari ja vuosi 1997
- Tässä Huuhkajien kolme suurinta onnistujaa!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa