Todellinen topparilegenda Pepe pääsee irti neljänsissä MM-kisoissaan – valmentaja vahvisti nostavansa konkarin avaukseen huippuottelussa
Portugali ja Uruguay kohtaavat toisensa maanantai-iltana todellisessa huippuottelussa MM-lopputurnauksen H-lohkon toisella kierroksella.
Portugali sai sunnuntaina huonoja uutisia, kun Danilo Pereira mursi kolme kylkiluutaan harjoituksissa ja on sivussa lohkovaiheen Uruguay- ja Etelä-Korea -otteluista. Lue lisää täältä.
Portugalin A-maajoukkueen päävalmentaja Fernando Santos on peluuttanut puolustavana keskikenttäpelaajana tunnettua Pereiraa viime aikoina topparina. Sen vuoksi Santos joutuu korvaamaan Pereiran puolustajalla.
Santos vahvisti sunnuntaisessa lehdistötilaisuudessaan nostavansa Pepen avauskokoonpanoonsa.
39-vuotias Pepe pääsee siten kentälle jo uransa neljännessä MM-lopputurnauksessa. Urallaan peräti 129 A-maaottelua pelannut konkaritoppari oli mukana MM-kisoissa vuonna 2010, 2014 ja 2018. Seuratasolla Portoa edustavan Pepen pelikunto on ollut suuri kysymysmerkki, sillä hän loukkaantui noin kuukausi ennen MM-kisojen alkua, mutta ehti lopulta kuntoutua ajoissa.
– Pepe on todellinen johtaja. Hänen roolinsa on valtava, Santos sanoi lehdistölle.
Portugalin ja Uruguayn välinen huippuottelu käynnistyy maanantaina klo 21.00.
LUE MYÖS
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”