Omaisuuden antaminen perinnöksi jo valmiiksi rikkaalle megatähdelle voi vaikuttaa epätavalliselta ratkaisulta, mutta juuri niin eräs brasilialainen fani tekee. Kyseisen fanin terveys on alkanut reistailla eikä hänellä omien sanojensa mukaan ole lähiperillisiä. Hän koki mielekkäämmäksi osoittaa varansa Neymarille kuin valtiolle tai etäiselle sukulaiselle eli ammattislangilla ”nauravalle perilliselle”.

– Tunnen hengenheimolaisuutta Neymaria kohtaan, toteaa fani paikallisen uutispalvelun Metrópolesin haastattelussa.

– Neymarissa näen paljon itseäni. Olemme molemmat kokeneet kunniamme loukatuksi, arvostamme perheitämme suunnattomasti ja isäsuhteissamme on huomattavia samankaltaisuuksia, etenkin koska olen menettänyt omani.

Nimettömänä pysyttelevä fani oli yrittänyt monta kertaa siirtää kaikki rahansa Neymarin tilille, siinä kuitenkaan onnistumatta. Asianmukaisen perukirjan hyväksyi notaari Porto Alegressa.

Sakoista huolimatta Neymarilla tuskin on taloudellista huolta huomisesta. Talouslehti Forbesin viimeisimmän mittauksen mukaan hän ansaitsee vuodessa kolossaaliset 78 miljoonaa euroa, kun taas esimerkiksi saarivaltio Tuvalun koko bruttokansantuote on 60 miljoonan euron luokkaa.

– Ennen kaikkea tiedän, ettei ahneus aja [Neymaria] eteenpäin, mikä on yhä harvinaisempaa näinä päivinä.

Fanin sopii toivoa, ettei Neymar siirry Saudi-Arabian liigaan isompien rahojen perässä.