Aki Riihilahti paaluttaa, miksi HJK:n valmentajasotku oli turha kohu
HJK on tottunut saamaan osakseen lähinnä menestystä ja suitsutusta.
Ajoittain Klubikin kuitenkin joutuu myrskyn silmään. Viimeisin kohu liittyi valmentajapalkkaukseen.
Päävalmentajaksi hankitulla Ferran Sibilalla ei ollut asemaansa vaadittua UEFA-tutkintoa eikä hän HJK:n odotusten vastaisesti tutkintokurssille myöskään päässyt. Näin ollen Ossi Virta toimii ainakin alkuun HJK:n päävalmentajana ja Sibila osana valmennusryhmää.
– Meillä on ollut koko ajan suht selkeänä se, ketkä me haluamme valmennustiimiimme. Tietenkin meillä oli eri tieto [Sibilan UEFA Pro -tutkinnon suorittamismahdollisuuteen liittyen], mutta se on nyt näin ja olemme tyytyväisiä valmennustiimiimme. Siinä on se osaaminen, mikä haluttiin, Riihilahti sanoi SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
Riihilahden näkemyksen mukaan koko kohu oli kuitenkin vähän turha, sillä ei HJK missään vaiheessa menettänyt Sibilalta haluttua osaamista.
– Ossi on päävalmentaja, ja olemme oikein tyytyväisiä siihen, että meillä on oikein osaava, moderni ja spesifi valmennustrio. Se on tässä merkityksellisintä. Pelit ja tulokset näyttävät, millaisia valintamme ovat olleet. Mielestäni on turhaa miettiä, mitä silloin tapahtui.
– Olen aina uskonut siihen, että valmennus on tiimi. Koko se staffi on tiimi, ja me olemme vahvistaneet sitä. Muistan kun aloitin joskus ja meillä oli yksi kokopäiväinen päävalmentaja ja joitain puolipäiväisiä. Nyt meillä on todella laadukas 8-9 hengen tiimi, jonka sisällä on eri roolituksia. He tekevät yhdessä sitä ja roolijako on heidän itsensä päätettävissä.
– Totta kai urheilujohtaja valvoo, miten se menee, mutta olen sitä mieltä, että nykyajan joukkueen valmentaminen ja koko joukkueen arki vaatii vahvaa tiimityötä. Totta kai pitää olla selkeät roolit ja vastuut, se on selvää. Me olemme lisänneet sinne henkilöstöä, koska sillä on iso merkitys sen suhteen, että pelaajat ovat parempia, arki on parempaa ja saamme myös tarvittavan määrän erilaista osaamista.
– Itse näen kaiken valmennustiimin kautta. Totta kai jonkun on oltava vastuussa ja sen mukaan mennään. Me menemme sääntöjen mukaan, ja olemme tyytyväisiä siihen.
Lue koko Riihilahti-haastattelu tästä. Haastattelussa puhutaan valmentajasotkun lisäksi siirtomarkkinoista, suomalaisen futiksen tilasta, HJK:n taloudesta, Superliigasta, uusista europeliformaateista ja tiiviistä kilpailukalenterista.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Onko tässä mitään järkeä? Harry Kane pani historiakirjat uusiksi
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Lukas Hradeckyn pomo: En ole tyytyväinen
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle