HJK:n Tuomas Ollila joutui paimentamaan lokkia ulos kentältä: ”Vähän kelasin, että jos se käy päälle”
HJK:n Tuomas Ollilalle viime viikonlopun peli Ilvestä vastaan oli erityinen. Ei tosin pelkästään siksi, että Ollila siirtyi Klubiin juuri Ilveksestä.
Toisen puoliajan alussa Ollila huomasi kentällä yhtäkkiä lokin. Ei muuta kuin paimennushommiin. Ihan helpolla ei lokki säikähtänyt, mutta käveli lopulta kentän rajojen ulkopuolelle. Ollila sai yleisöltä raikuvat aplodit.
– Huomasin minuutti, pari ennen tilannetta, että se lokki oli siinä samassa kohtaa ja joku meidän pelaaja meni siitä ihan vierestä eikä se liikkunut yhtään. Joku ongelma sillä vissiin oli. Mä menin vaan hätyyttämään sitä pois kentältä, ettei se jää siihen jalkoihin, Ollila sanoi Veikkausliiga-podcastissa.
– Kai sillä oli joku pieni vamma jalassa tai jotain, kun se vähän linkutti siinä. Sain sen onneksi pois kentältä ja peli jatkui.
– Ei nyt jännittänyt, mutta en ihan siihen viereen viitsinyt mennä, vähän kelasin, että jos se käy päälle, mutta ei se. Aika pieni se kuitenkin oli sitten.
Maajoukkuekutsu tulossa kesäkuun peleihin?
HJK:lla on viime aikoina kone yskinyt, mutta Ollila itse on pelannut vahvasti. Vasen pakki on iskenyt Veikkausliigassa jo kolme maalia, mikä oikeuttaa HJK:n sisäisessä maalipörssissä toiseen sijaan.
Hyvät otteet poikivat maajoukkuedebyytin jo viime marraskuussa. Sittemmin Ollila on saanut toisenkin maaottelun vyölle, maaliskuussa Tanskaa vastaan.
Seuraavat maaottelut pelataan kesäkuussa, jolloin Suomi kohtaa Slovenian ja San Marinon.
– Uskon, että jos matsit menee hyvin ennen sitä, niin voi tulla kutsu. Näin mä uskon, mutta saa nähdä. En tiedä yhtään. Pitää katsoa, aika näyttää sitten. Pitää vaan keskittyä ja pelata hyvin, niin jos tulee, niin tulee, Ollila summaa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa