Jalkapallo on täällä taas – lue tuhti ennakkopakettimme Bundesliigan uudesta alusta

Koronaviruspandemia on pitänyt maailman jalkapalloilun lähes kauttaaltaan tauolla noin kahden kuukauden ajan. Lauantaina on kuitenkin jalkapallofaneilla suuri päivä, sillä pelit jatkuvat Saksan ykkös- ja kakkos-Bundesliigassa.
Muista ottaa haltuun myös Bundesliigan erikoissivumme, josta löytyvät muun muassa kaikki sarjaa käsittelevät uutisemme ja muuta taustatietoa.
Pelipäivää on tavattu jalkapallopiireissä nimittää juhlapäiväksi, mutta tässä kohtaa olen ilmaisun kanssa varovainen. Pelien jatkamista on nimittäin laajalti vastustettukin koronakriisin uuden yltymisen pelossa (lue juttu eurooppalaisten faniryhmien kannanotosta). Saksassa pallo pannaan joka tapauksessa peliin lauantaina, halusi sitä tai ei.
Asia on niin, että jos joku jalkapallohullu sanoo nyt, ettei hänellä ole futista ikävä, hän luultavasti valehtelee. Kyllä, kansanterveys ja epidemian hillitseminen ovat etusijalla, mutta olohuoneessa jos toisessa voi olla korkea kynnys olla avaamatta televisiota ensi lauantaina.
Moni asia on kuitenkin koronakriisin aikana toisin. SuomiFutis listaa tässä jutussa pelillisiä ja ei-pelillisiä asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.
Artikkelin alkupuolella kädenjälki kuuluu Heikki Kupariselle. Käsittelyssä on tällöin enemmän ilmiöitä poikkeustilan ja sarjan yleiseen tilanteeseen liittyen. Loppupuolella ääneen pääsee Kim Keränen, joka analysoi taktisia nyansseja.
Kiihkeä mestaruustaistelu
Bundesliigakausi on pysynyt erittäin jännittävänä läpi koko kauden. Kestosuosikki Bayern München oli suurissa vaikeuksissa syyskaudella ja päätyi erottamaan päävalmentajansa Niko Kovacin. Bayernin mittapuulla 17 voittoa 25 ottelusta on vähän. Kovacin korvanneen Hansi Flickin johdolla meno on kuitenkin ollut pirteää. 11 viimeisen pelin saldo on kymmenen voittoa ja yksi tasapeli. Mestarien liigassa Bayern on ainoana voittanut kaikki seitsemän otteluaan. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Lukas Hradecky ja Bayer Leverkusen
Suomalaisittain mielenkiintoista seurattavaa on luonnollisesti, mihin saakka yltää Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen. Myös Werkselfin vire on ollut tämän vuoden puolella hyvä, sillä 11 ottelusta (kaikissa kilpailuissa) se on hävinnyt vain yhden. Koronatauko tuli Leverkusenin kannalta huonoon aikaan, mutta toisaalta ainakin Hradecky on vakuutellut, että joukkue kyllä syttyy tosipelien alkaessa. Paikka vähintään Eurooppa-liigassa on tukevasti Leverkusenin hyppysissä, sillä eroa seitsemäntenä olevaan Wolfsburgiin on 11 pistettä. Leverkusen taistelee kuitenkin tiukasti myös Mestarien liigaan pääsystä, sillä sarjan nelonen Mönchengladbach on kerännyt vain kaksi pistettä enemmän. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Kipparoiko Niklas Moisander Werder Bremenin kuiville?
Jännitettävää riittää myös sarjan häntäpäässä. Putoamisviivan alla ovat nyt piskuinen Paderborn sekä erittäin perinteikäs Werder Bremen, jota kipparoi suomalainen Niklas Moisander. Bremenillä on takaa-ajettavanaan neljä pistettä karsijan paikalla olevaan Fortuna Düsseldorfiin ja kahdeksan pistettä viimeisellä säilyjän paikalla olevaan Mainziin. Werdalla on kuitenkin yksi rästiottelu pelaamatta. Täysin kuivilla putoamistaistelussa ei ole myöskään Fredrik Jensenin Augsburg, jolla on Düsseldorfiin etumatkaa viisi pistettä. Augsburg joutuu pärjäämään viikonlopun ottelussaan ilman valmentajaansa Heiko Herrlichia, joka rikkoi karanteenimääräyksiä käytyään torstaina lähikaupassa ostamassa hammastahnaa ja ihovoidetta. Werder Bremenille putoaminen olisi katastrofi, sillä seuran taloudellinen tilanne on jo muutenkin melko epävakaalla pohjalla. Huolestuttavaa kuitenkin on, että Bildin väitteiden mukaan Bremen oli yksi seuroista, joka olisi halunnut jatkaa kautta vasta viikkoa myöhemmin – tiettävästi joukkueen riittämättömän kuntopohjan vuoksi. Bremen on voittanut vuoden 2020 otteluistaan vain yhden, ja se on ollut yksi sarjan kehnovireisimmistä joukkueista. Jostain pitäisi kuitenkin alkaa voittoja kaivaa, jotta Werda nähtäisiin pääsarjassa ensi kaudellakin. Bremenin putoaminen olisi iso paukku, sillä seura on Bundesliigan maratontaulukon kakkosena, ja pelannut otteluita Bundesliigassa enemmän kuin mikään muu seura. Werder Bremen on ollut poissa toistaiseksi vain yhdeltä bundesliigakaudelta sarjan historian aikana.Joel Pohjanpalo ja HSV:n nousutaistelu
Jos on Werder Bremen hankaluuksissa, niin sarjaporrasta alempana parrasvaloihin paluusta taistelee Nordderbyn toinen osapuoli Hamburger SV. HSV oli kaksi vuotta sitten tapahtuneeseen putoamiseensa saakka ainoa seura, joka oli ollut mukana jokaisella bundesliigakaudella. Vielä viime kaudella välitön sarjanousu jäi haaveeksi ja käteen jäi Kakkosbundesliigan neljäs sija. Nyt HSV on sarjassa kolmantena, eli karsijan paikalla. Arminia Bielefeld on turvallisessa sarjajohdossa seitsemän pisteen päässä ja VfB Stuttgart HSV:tä pisteen edellä. Lähin uhkaaja Heidenheim on HSV:tä kolme pistettä takana. HSV on paitsi saksalaisen jalkapallon dinosaurus, niin myös suomalaisittain mielenkiintoinen seurattava siksi, että seurassa pelaa Bayer Leverkusenista lainalla Joel Pohjanpalo. Huuhkajien hyökkääjä pelasi ennen koronataukoa HSV:ssä viidessä ottelussa yhteensä 160 minuuttia, ja teki näissä kaksi maalia super-subin roolissa. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Nähdäänkö loukkaantumisia viiden vaihdon säännöstä huolimatta?
Ottelutahti Bundesliigassa tulee olemaan sopivan maltillinen. Yhdeksän kierrosta pelataan seitsemän viikon aikana. Kahden kuukauden tauko eristäytymisineen ja karanteeneineen ei silti ole optimaalinen lähtökohta puolentoista kuukauden rypistykseen. Vastuu kunnon ylläpidosta on ollut yksilöiden varassa, ja joukkueharjoituksia on ehditty vetää vain viikon ajan ennen toukokuun ensimmäisiä otteluita. On hyvin todennäköistä, että valmentajat käyttävät tulevissa otteluissa totuttua suurempaa rotaatiota. Leveä materiaali palkitaan loppukauden koitoksissa. Kuormitusta helpottamaan Saksassakin otetaan käyttöön sääntömuutos. Loppukauden peleissä joukkueet voivat tehdä halutessaan viisi vaihtoa yhdessä ottelussa. Nämä pitää kuitenkin tehdä korkeintaan kolmella eri pelikatkolla. Puoliaikaa ei lasketa. Siitä huolimatta asiantuntijat ja lääkärit ovat huolissaan kohonneesta loukkaantumisriskistä. Edes kahden kauden välissä pelitauko ei ole näin pitkä, sillä uuden kauden harjoitusottelut alkavat yleensä hyvissä ajoin ennen sarjaa. Nyt treenipelejä ei ole alla yhtään.Puuttuva kotietu, pahvikatsojat ja Skyn keinotekoinen tunnelmanluonti
Kuten tiedetään, katsojat pysyvät loppukauden otteluista poissa. Bundesliiga ottaa jo siinä riskin – mielestään hyvin hallitun sellaisen – että turvaväleistä ja fyysisistä kontakteista luovutaan otteluihin osallistujien kohdalla, mutta katsojia Saksan hallitus ei tartuntariskille alista. Siitäkin huolimatta, että etenkin ex-huippumaalivahti Jens Lehmann on vaatinut äänekkäästi katsomoita avattaviksi osittain. Yleisön puuttuminen katsomoista poistaa käytännössä otteluista kotiedun. Neutraaleilla stadioneilla pelejä ei pelata, mutta pelkkä tuttu nurmi ja pukukoppi tuskin antavat kotijoukkueelle ratkaisevaa etua. Saksan fanikulttuuri on kenties Euroopan vahvin ja tunnelma on korkealla jokaisen seuran kotiotteluissa Bundesliigasta aina alemmille sarjatasoille asti. Eniten suljetuista katsomoista luulisi kärsivän ryhmien, joiden peleissä fiilis on kaikkein sähköisin. Borussia Dortmund menettää maineikkaan ”Keltaisen seinänsä” ja Union Berlin intohimoiset duunarifaninsa. Konkreettisesti tyhjiä eivät kaikki katsomot ole. Ainakin Mönchengladbach valmistautuu miehittämään lehterit pahvisilla katsojilla, ja voi olla, että muutkin seuraavat esimerkkiä. Muun muassa St. Paulin kotipeleissä puolestaan vaihtopelaajia joutuu istumaan katsomon puolella, sillä kaikki vaihtomiehet eivät mahdu turvaetäisyyksien puitteissa vaihtopenkille. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
BUNDESLIIGA PALAA koko päivän kattavan studion kanssa lauantaina 16.5.! #bulifi
Studiossa: @VilleKlinga, @kottilat & Pasi Rautiainen.
"Avausviikonlopun" ohjelma näyttää tältä:
Studiossa: @VilleKlinga, @kottilat & Pasi Rautiainen.
"Avausviikonlopun" ohjelma näyttää tältä:
Ottelun kulussa suuria muutoksia
Moni käytännön asia on muuttunut koronarajoitusten myötä. Vaihtopelaajat ja valmentajat käyttävät penkillä kasvomaskeja ja istuvat määrätyin turvavälein. Valmentaja saa tosin raottaa maskiaan pelaajille ohjeita jakaessaan. Joukkuekuvia ei oteta, nuoria saattajia ei ole, eikä tuomareita tai vastustajan pelaajia kätellä sen paremmin ennen kuin jälkeenkään ottelun. Yhteisiä joukkuetuuletuksia suositellaan välttämään eikä läpsyjä tai halauksiakaan katsota hyvällä. Kyynärpää- ja jalkakosketukset sallitaan, joten maalituuletuksissa saatetaan nähdä paljonkin mielikuvitusta. Pallo saattaa palata kentälle tavallista hitaammin, sillä pallopoikien ja -tyttöjen määrää on vähennetty tuntuvasti. Kentälle syljeskelyn välttämisen luulisi olevan pelaajille kohtalaisen hankala toive toteuttaa. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Maksutonta televisiointia ehdotettiin
Yksi tärkeistä syistä kauden jatkopäätökselle oli epäilemättä se, että seurojen taloudellista ahdinkoa voitiin helpottaa. Näin Sky maksaa seuroille tämän kauden TV-rahat kokonaisuudessaan. Jos kausi olisi päätetty jättää kesken, olisi TV-rahoja jäänyt saamatta 370 miljoonaa euroa. Monen seuran on uskottu olevan akuutin konkurssiuhan alla. Torstaina Saksan vasemmistopuolue Die Linken kansanedustaja Katja Kipping heitti ilmoille yllättävän ehdotuksen. Kippingin mukaan kaikki loppukauden pelit pitäisi näyttää ilmaiskanavalta. Tällä voitaisiin hänen mielestään ehkäistä sitä, että maksu-TV-palvelun omistajan kotitalouteen tai muuhun yhteistilaan kokoonnuttaisiin pelejä katsomaan. Suuret kokoontumiset voisivat jälleen kiihdyttää viruksen leviämistä. Sky ei varmaankaan moista ehdotusta omasta pussistaan maksaisi, ja seuroillekin TV-sopimuksen tuomat tulot ovat erittäin tärkeitä. Ainoa ratkaisu voisi olla rahoittaa tällainen radikaali muutos valtionkassasta. Yksi yhteen ei kuluja voi kuitenkaan laskea, sillä jokainen potilaiden tehohoidossa viettämä päiväkin maksaa yhteiskunnalle valtavasti. Kymmenen miljoonaa euroa syntyy jo muutamastakymmenestä tehohoitopotilaasta. Sen verran Sky tuli futiksennälkäistä kansaa vastaan, että kahtena ensimmäisenä lauantaina se näyttää sekä 1. että 2. Bundesliigasta niin sanotun konferenssilähetyksen ilmaiseksi.Mitä tapahtuu, jos koronatartuntoja esiintyy joukkueissa tai epidemia yltyy muussa yhteiskunnassa?
Kaikkein keskeisintä toiveelle, että kausi saataisiin pelattua loppuun, on se, että virustartuntoja ei esiintyisi. Jo avausviikonlopulta jouduttiin siirtämään Kakkosbundesliigan ottelu Hannoverin ja Dynamo Dresdenin välillä, koska Dynamon joukkue joutui karanteeniin muutaman pelaajan koronatartunnan takia. Bundesliigan väljähkö pelitahti sallii joitain ottelusiirtoja, koska arkipäivillä on vielä aika hyvin tilaa. Lisäksi kautta on mahdollista jatkaa tarvittaessa heinäkuunkin puolelle, joskaan tätä ei mielellään tehtäisi. Joka tapauksessa jos koronatartuntoja alkaa esiintyä useassa seurassa, on kauden kesken jääminen edelleen realistinen vaihtoehto. Tällöinkin mestaruus pannaan jakoon, ja sarjasta pudotaan ja sinne noustaan. Toivottavasti pelaajienkin huolet otetaan vakavasti. Muun muassa 2. Bundesliigan Erzgebirge Auen Philipp Zulechner on kertonut kuuluvansa riskiryhmään taannoisen bakteeri-infektionsa vuoksi. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Pelillisten asioiden pariin – Bundesliigan viihdearvo omaa luokkaansa
Jutun tässä osiossa näkyy Kim Keräsen kädenjälki. Keränen käsittelee enemmän sarjan pelillisiä nyansseja, taktisia lähestymistapoja ja kiinnostavimpia pelaajia. Bundesliiga palaa ensimmäisenä isoista sarjoista takaisin kehiin, joten intoa on syystäkin hyvin vahvasti ilmassa. Monille sarja saattaa olla kuitenkin hieman tuntematon, vaikka pelillisesti se on todennäköisesti kaikista viihdyttävin. On vaikea hypätä uuden sarjan kyytiin nollasta, mutta helpotetaan transitiota hieman. Kylkeen lista muutamasta asiasta, mitä kannattaa seurata, eli toisin sanoen aloituspakkaus. Bundesliigassa ei ole pitkään aikaan nähty näin tiukkaa mestaruustaistelua. Taistelu Mestarien liigan paikoista käy myös todella kuumana. Viiden kärki on kahdeksan pisteen sisällä ja Bayern Münchenilla on kenties vaikein jäljellä oleva ohjelma. Jokaisessa kohtaamisessa riittää panosta. Sarjan toisena majaileva Dortmund sekä viidentenä majailevan Leverkusen ovat myös neljän pisteen sisällä. Villejä tapahtumia ja juonenkäänteitä on takuuvarmasti luvassa. Ei ole väärin väittää, että tällä hetkellä Bundesliiga > Netflix-sarjat.Mitä seurata?
Bundesliiga ei perustu niinkään muotoihin, vaan nojaa vahvemmin taktisiin prinsiippeihin. Tämän takia joukkueet pystyvät vaihtamaan usein ryhmityksiä lennosta. Tärkein sarjan prinsiippi on vahvasti suunnanmuutoksiin nojaava tyyli. Tämä tekee sarjasta erityisen vauhdikkaan ja nostaa maalimääriä. Mainittakoon, että tällä kaudella on mätetty keskimäärin 3,25 maalia ottelua kohden. Monet joukkueet eivät kuitenkaan suosi pitkiä pallonhallintajaksoja vaan pyrkivät pelaamaan varsin vertikaalisesti. Joukkueet eivät välttämättä prässää todella korkealta kenttää, mutta prässimuodot ovat tehokkaita, mikä nostaa suunnanmuutosten määriä entisestään. Perinteisiä vastahyökkäysjoukkeita sarjassa ovat ainoastaan yleensä kohteliaasti sanottuna ne, jotka makaavat syvällä blokissa tai ”bussissa”. Vältetään kuitenkin jälkimmäistä termiä, koska se on harhaanjohtava. Bundesliigassa on myös tyypillistä koettaa saada ryhmityksellä etuja vastustajaan nähden, vaikka periaatteet säilyvät samana. Sarjassa on taktisen joustavuuden ja siitä tulevan manipulaation myötä poikkeuksellisen haastavaa valmistautua eri otteluihin ja vastustajiin. Ei voi olla koskaan täysin varma siitä, mitä tulee vastaan. Sarjan dynaaminen, suoraviivainen ja prässiorientoitunut lähestymistapa on usein liitetty Jürgen Kloppin ansioksi, ja hänellä on ehdottomasti ollut oma osansa yhtälöä. Huomattavasti painavampi hahmo on kuitenkin Ralf Rangnick.Uudet muuttujat
Vahvasti spekulaatioissa ollut uusi viiden vaihtopelaajan sääntö vahvistettiin torstaina 14.5. Uudistus perustuu käytännössä siihen, että pelaajilla ei ole ottelutuntumaa ja loukkaantumisten riski kasvaisi muuten merkittävästi. Tämä tuo kuitenkin mukanaan aivan ennennäkemättömiä mahdollisuuksia sekä haasteita. Valmentajat, jotka ovat taktisia velhoja pystyvät saamaan tuntuvaa etua aikaiseksi. Joukkueet, joilla on laadukas vaihtopenkki saavat myös merkittävästi etua tästä. Voi olla, että näemme aivan uuden dynamiikan mitä tulee johtoasemien suojeluun sekä tappioasemassa maalien metsästykseen. On huomattavasti pienempi kynnys lisätä ylimääräinen puolustaja tai varsinkin hyökkääjä kentälle. On myös täysin mahdollista, että näemme 2-3 keskikenttävaihtoa per ottelu, mikä lisää intensiteettiä merkittävästi vaikka lähtökohdat eivät niin sanotusti tukisi sitä ottelutuntuman puutteen takia. Joukkueet kykenevät lisäämään prässivoimaa kesken ottelun ja tuoreet keuhkot pelin ytimessä luovat mahdollisuuksia. Toinen merkittävä muuttuja on tyhjät katsomot. Saksassa fanikulttuuri sekä ”ultrakulttuuri” ovat aivan uskomattomalla pohjalla, ja stadioneilla riittää tunnelmaa sekä desibelejä. Olut virtaa. On mielenkiintoista seurata miten tämä tulee vaikuttamaan vahvoihin kotijoukkueisiin, kuten Dortmundiin ja Frankfurtiin. Yleisö luo tunnelmaa ja painetta. Hornankattila ei ole todellakaan väärin käytetty termi monesta stadionista Bundesliigassa. Nämä kaksi tekijää vaikuttavat myös olennaisesti pelin rytmiin sekä intensiteettiin. Voi olla, että näemme enemmän liinat kiinni -ilmiöitä ja voi argumentoida, että kotijoukkueen verenhimoa on hyydytetty tämän myötä. Tyytyväisyys saattaa iskeä. Vatsa on kylläinen. Tulemme myös näkemään rennompia yksilösuorituksia, koska vaikka pisteistä pelataan, on pelaajilla paineettomampi harjoitusottelumainen rentous. Yksilövirheitä tapahtuu myös takuulla enemmän pelaamattomuuden myötä.Nuorten pelaajien esiinmarssi
Sarja vilisee nuoria lahjakkuuksia, jotka kolkuttelevat läpimurron portteja. Yhä useamman varakkaan seuran fokus alkaa siirtyä yhä vahvemmin kohti Saksaa. Tähän voisi nostaa kymmeniä nimiä esiin, mutta nostetaan esiin kolme kaikista kirkkainta nimeä sekä yksi, ehkä ei valtavirralle niin tunnettu nimi. Jalkapallo- tai tilastoniiloille ei ole varmasti yllätyksiä luvassa, mutta vähän pohdittavaa löytyy varmasti. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
This #analysis focuses on U23 players in the #Bundesliga looking at their attacking contribution.
Attack contribution refers to xG/90 and xA/90
The plot below shows players with over 900 minutes, with stand outs labelled.
Attack contribution refers to xG/90 and xA/90
The plot below shows players with over 900 minutes, with stand outs labelled.
Kehityksen kärki
Kuten aiemmin on tullut todettua tässä tekstissä, edustaa Bundesliiga monia asioita. Kyseiset asiat tekevät siitä poikkeuksellisen muihin sarjoihin verrattuna ja siksi erityisen mielenkiintoiseksi seurattavaksi. Sarja on täynnä nuoria lupaavia tähtiä ja tulevaisuuden nimiä. Sarja on myös täynnä maailman lupaavimpia valmentajia, ja jatkuvasti tulee uusia innovaatioita. Kilpailu kasvattaa ja kehitys vie tunnetusti eteenpäin. Sarja on myös täynnä tempoa ja suunnanmuutoksia kuten totesimme. Bundesliigassa on kaikkea ja enemmän, mitä voi toivoa viihteen kannalta. Muita argumentteja ovat vahva panostus dataan sekä analytiikkaan. Missään muussa maassa ei ymmärretä yhtä paljon hyvän päälle kuin Saksassa. Seurat ovat järkevästi rakennettuja ja kilpailuetuja etsitään kaikesta. Kehityksen kärki on uskokaa tai älkää Bundesliigassa. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”