Keke Armstrong ohjeisti kollegaansa hymysuin: ”Lopeta maalintekoharjoitukset”
Kuva: Juha Tamminen
TPS ja FC Haka päätyivät maanantaina 1-1-pistejakoon Ykkösessä.
Turkulaiset pääsivät jahtaamaan täyttä pistepottia miehen ylivoimalla, kun erotuomari katsoi Hakan maalivahdin Ville Kauppisen pelanneen palloa kädellään rangaistusalueen ulkopuolella. Ottelua oli pelattu tuossa vaiheessa 43 minuuttia ja vierasjoukkue Haka johti 1-0.
TPS tuli toisen jakson alussa tasoihin Ilari Mettälän maalilla, mutta lisää osumia ei nähty.
Ottelun lehdistötilaisuudessa Hakan päävalmentaja Keith ”Keke” Armstrong oli tyytyväinen vieraspisteeseen, joskin hän myönsi, että TPS:n maalinteko-ongelmilla oli osansa tasatilanteen säilymisessä.
– Onneksi TPS:n ongelmat maalin edessä olivat vielä voimassa, kommentoi Armstrong.
Turkulaiset ovat tehneet alkukauden neljässä ottelussa yhteensä vasta kaksi maalia ja ovat sarjataulukossa seitsemäntenä.
TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen oli ymmärrettävästi pettynyt, kun hänen joukkueensa ei saanut avattua voittotiliään Ykkösessä vajaamiehistä Hakaa vastaan.
– Omasta mielestä luotiin riittävästi maalipaikkoja, mutta tää on maalintekopeli, ja jos ei me niistä paikoista tehdä, niin turha tässä on länkyttää mistään pisteistä.
– En mä tiedä, mitä tossa nyt pitäisi vaatia. Pitäisikö meidän kuljettaa ne pallot sisään sinne maaliin tai jotain muuta.
Armstrong tarttui Laurikaisen kommenttiin antamalla hänelle kevytmielisen ohjeen jatkoa varten.
– Lopeta maalintekoharjoitukset, sanoi Haka-luotsi suupielet hymyssä.
– Niin, se voi olla. Kenkä puristaa, kuittasi Laurikainen.
Lähde: TPS:n Facebook-sivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- VPS ylsi kovaan temppuun Suomen Cupissa – Jussi Nuorela: ”Täytyy myöntää, että…”
- Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Sky: Oliver Antmanin valmentaja saattaa vaihtua
- MM-kisojen ennakko, lohko L: Englanti yllätti pelaajavalinnoillaan
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta