Mario Balotellin ura AC Milanissa taputeltu? – ”He eivät astu enää pelikentälle”

    AC Milan voitti viikonloppuna Genoan kotikentällään 2-1. Täydestä pistepotista huolimatta päävalmentaja Sinisa Mihajlovic ei ollut ottelun jälkeen yhtä hymyä.

    – Meidän olisi pitänyt tehdä kolmas maali, jotta lopussa ei olisi ollut mitään vaaraa. Se on myös minun vikani, samoin kuin niiden, jotka eivät uhraa itseään joukkueen puolesta 94:nnelle minuutille saakka. He eivät enää astu pelikentälle, kommentoi serbivalmentaja Mediaset Premiumille.

    – En puhu vain (Mario)Balotellista. Oli kaksi tai kolme muutakin. He tietävät itse kyllä, kenestä puhun.

    Balotelli siirtyi täksi kaudeksi Liverpoolista lainalle Milanoon pelattuaan vaikean kauden Valioliigassa. Tämäkään sesonki ei ole mennyt onnellisten tähtien alla, sillä mies on kärsinyt paljon vammoista ja pelannut vain 10 Serie A:n ottelussa onnistuen kertaalleen maalinteossa.