© Kuva: Getty Images

Manchester United -sensaation historialliselle maajoukkuedebyytille suitsutusta – ”Se on uskomatonta”

Päättyneellä kaudella yllättävän läpimurron Manchester Unitedissa tehnyt Marcus Rashford jatkoi upeaa vuottaan eilen maajoukkuedebyytissään Englannin paidassa.

18-vuotias teinitähti teki Englannin 1-0-maalin ottelun 3. minuutilla Australiaa vastaan. Englanti voitti kamppailun lopulta maalein 2-1.

Rashfordista tuli nuorin englantilaispelaaja, joka on onnistunut tekemään maajoukkuedebyytissään maalin.

Hyökkäyskalusto on Englannin yksi vahvuuksista tällä hetkellä, ja vielä muutama viikko sitten moni ei olisi uskonut Rashfordin taistelevan tosissaan paikasta kisajoukkueessa. Englannin päävalmentaja Roy Hodgson myönsi perjantaisen ottelun jälkeen ITV:lle, että tilanne aiheuttaa hänelle pientä päänvaivaa.

– Minulla on tiistaihin saakka aikaa (joukkueen julkistaminen). Sanoin (torstain) lehdistötilaisuudessa, että hän ei varmasti olisi hukassa kisoissa. Minun on kuitenkin tehtävä vaikeita ratkaisuja ja valintoja. En aio kertoa kenellekään tänään näistä ajatuksista tarkemmin, kommentoi Hodgson.

Tiukasti EM-kisapaikassa kiinni oleva keskikenttäpelaaja Jordan Henderson hehkutti ottelun jälkeen nuorukaista.

– Se on oikeastaan uskomatonta. Millainen kausi hänellä onkaan takanaan. Hän ei pelkää mitään ja haluaa koko ajan palloa.

– Se oli upea viimeistely. Hänellä on kaikkea: hyvä pallonkäsittely, liike ja kyky viimeistellä.

Lähde: ESPN