Viime kaudella läpimurron RoPS:n laitahyökkääjänä tehnyt Aapo Heikkilä on sivussa pelikentiltä mahdollisesti jopa kuusi kuukautta.

Heikkilän akillesjänne repeytyi viime viikolla kesken harjoitusten. Jalka on operoitu ja kaiken sujuessa suunnitellusti Heikkilän kuntoutusjakso alkaa nopealla aikataululla.

– Lähdin työntämään itseäni taaimmaisella jalalla liikkeelle, kun vasemmalta puolen kuului napsahdus. Aluksi iski kovat kivut, jotka hetken kuluttua katosivat ja jalka meni täysin hervottomaksi, Heikkilä kuvailee RoPS:in nettisivuilla.

Heikkilän akillesjänne oli katkennut lähes täysin. Leikkaus oli kuitenkin onnistunut, ja tällä hetkellä odotetaan jo kuntoutusjakson alkua.

– Nyt jalassa on jäykkä kipsi, joka parin viikon kuluttua vaihdetaan malliin, jolla jännettä pystyy kevyesti venyttämään, Heikkilä kertoo.

– Sitä kipsiä pidetään vielä kuutisen viikkoa, jonka jälkeen alkaa ihan normaali kuntoutus.

Tämän kaltaisiin vammoihin annetaan ensimmäisinä arvioina puolen vuoden urheilukielto. Toipuminen on kuitenkin yksilöllistä. Kuntoutusjakson pituudesta riippumatta Heikkilä on joka tapauksessa katsellut erilaisia vaihtoehtoja kevään ja kesän varalle.

– Minulla on opiskelupaikka Oulun yliopistossa. Jos siellä alkaa keväällä opintoihin sopivia kursseja, saatan hyvinkin olla jossain vaiheessa Oulussa. Jos ei, niin keksitään tekemistä täällä ja ollaan vaikka jollain tapaa apuna joukkueen parissa, Heikkilä sanoo.

(Lähde: RoPS:in nettisivut)