© Kuva: Getty Images

Kuva: Vihjasiko Zlatan Ibrahimović paluusta maajoukkueeseen? ”Me olemme Ruotsi”

Ruotsi varmisti myöhään maanantai-iltana paikan ensi kesän MM-lopputurnauksessa. Heti päätösvihellyksen jälkeen alkoi myös puheensorina Zlatan Ibrahimovićin paluusta Ruotsin maajoukkueeseen.

Manchester Unitedin tähtipelaaja lopetti uransa maajoukkueessa vuoden 2016 EM-kisoihin. Ibrahimović myös sanoi ennen kisapaikan varmistumista, ettei aio enää palata maajoukkueeseen, vaikka Ruotsi sinne selviäisikin, lue uutinen.

Ibrahimović on mysteerien mies, sillä hän julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan MM-kisoihin selviytyneestä joukkueesta Italia-ottelun jälkeen, jossa kuvatkestinä oli: ”Me olemme Ruotsi.” Ibrahimović ei itse ole kuvassa mukana, mutta kuvasta on tehty johtopäätöksiä, että mies voisi liittyä joukkueeseen ensi kesän lopputurnauksessa.

Muistamme myös miehen melkoisen mysteeripaluun lopulta Manchester Unitediin, vaikka aluksi hänen sopimusta ei jatkettu. Kaikki on mahdollista, kun kyseessä on Ibrahimović.

Tällä hetkellä ruotsalaistähti kuntoutuu polvileikkauksesta ja paluu tapahtuu näillä näkymin ensi vuoden puolella. Jos Ibrahimović pelaa hyvän loppukauden Unitedissa, voisi miehelle varmasti löytyä käyttöä myös maajoukkueessa.

Mikäli Ibrahimovićin pelaaminen on kiinni hänen agentistaan Mino Raiolasta, maalitykki nähdään kisoissa satavarmasti.

– Jos se on minusta kiinni, raahaan hänet vaikka itse MM-kisoihin, Raiola vastasi tekstiviestillä ruotsalaiselle Expressenille.

Katso Ibrahimovićin julkaisema kuva alta, jos et näe, voit katsoa sen täältä.

» Katso Valioliigan ottelut, taulukko ja uutiset erikoissivultamme!