Miesten EM-kisojen lohkovaihe on nyt taputeltu, ja turnausta jatketaan parin päivän lepotauon jälkeen pudotuspelien merkeissä.

SuomiFutis on listannut tähän artikkeliin viisi isointa puheenaihetta lohkovaiheen ajalta.

5. Puutteelliset koronatoimet

Kuva: Pauli Loukola

Listan ensimmäinen kohta on puheenaihe, joka saattaa nousta vielä suuremmin esille, kun sen kokomittaiset seuraukset ovat selvillä.

Huuhkajien historiallisen kisapaikan myötä myös suomalaiskannattajia matkusti Kööpenhaminaan ja Pietariin seuraamaan Suomen otteita. Viime tiistai-iltana Venäjältä palanneita suomalaiskannattajia odotti Vaalimaan rajalla sekasorto, kun kymmeniä busseja ja lukuisia henkilöautoja oli vastaanottamassa vain kaksi koronatestaajaa.

Useiden tuntien odotuksen jälkeen Kymsote päätti luopua testaamisesta, ja arviolta noin 800 kisaturistia pääsi rajan yli ilman testiä. Nyt näitä ihmisiä yritetään jäljittää.

Suomen Maajoukkueen Kannattajat -yhdistys sanoi lausunnossaan, että viranomaisia informoitiin rajanylityssuunnitelmista hyvissä ajoin.

– Pietarin alkulohkon matkaajista olemme toimittaneet alustavat bussimäärät ja aikataulut reilu kuukausi sitten niin Kymsotelle kuin rajaviranomaisille. Kaksi viikkoa sitten olemme lähettäneet molemmille viranomaisille bussien tarkat aikataulut, bussien määrät sekä matkustajamäärät, ja uskoimme, että näillä tiedoilla pystyisimme yhteistyössä viranomaisten kanssa välttämään ylipitkät jonot rajalla, kommentoi SMJK.

Kymsoten infektioylilääkäri Risto Pietikäinen arvioi Ylelle, että Kymenlaaksossa kahden päivän aikana todetuista 72 uudesta koronatartunnasta 65 on tullut todennäköisesti Vaalimaan raja-aseman yli Suomeen palanneilta kisaturisteilta.

LUE MYÖS:

4. Päävammat

Kuva: Getty Images

Päähän kohdistuneet vammat ja niiden vaikutukset ovat jo muutaman vuoden ajan ollut iso puheenaihe jalkapallossa, mutta nämä kisat ovat jälleen osoittaneet, että niistä on hyvä käydä keskustelua.

Ranskan puolustaja Benjamin Pavard törmäsi ottelussa Saksaa vastaan kovalla vauhdilla vastustajan pelaajan ja vaikutti pudonneen tajuttomana maahan. Hän sai kuitenkin yllättäen jatkaa pelaamista hoitotoimenpiteiden jälkeen. Pelin jälkeen Pavard sanoi itse, että hän oli tajuttomana 10-15 sekuntia.

Aivovaurioyhdistys Headway kuvaili Pavardin tapauksen käsittelyä ”oksettavaksi katsottavaksi”.

UEFA kertoi kuitenkin olevansa ”tyytyväinen” Ranskan lääkintätiimiin toimintaan, jossa noudatettiin sen mukaan aivotärähdysprotokollaa. UEFA:n mukaan joukkueen lääkäriltä saatujen raporttien mukaan vaikutti siltä, että tajun menettämistä ei tapahtunutkaan.

Ranskan lääkäri ei löytänyt mitään viitteitä aivotärähdyksestä tutkiessaan Pavardia kentällä, eikä sellaisia löytynyt myöskään myöhemmin ”maineikkaan erikoisasiantuntijan” tutkiessa pelaajaa.

Pavard pelasi täydet minuutit myös Ranskan seuraavassa ottelussa, mutta huilasi viimeisen lohkopelin Portugalia vastaan.

LUE MYÖS:

3. Cristiano Ronaldo ja Coca-Cola

Kuva: Getty Images

Portugalin tähtihyökkääjää Cristiano Ronaldoa pidetään esimerkillisenä pelaajana ja harjoittelijana, ja hän on näiden kisojen aikana osoittanut olevansa trendsetter myös kentän ulkopuolella.

Portugalin ja Unkarin välistä ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa Ronaldo kummasteli kahta pöydällä seissyttä Coca-Colan pulloa ja siirsi ne hieman ärtyneen oloisena sivuun. Heti perään hän kohotti ilmaan vesipullonsa ja kehotti paikalle saapunutta lehdistöä – ja koko maailmaa – juomaan vettä kolajuomien sijaan.

Sokerilitkuja vastustavan Ronaldon kampanja kolajuomia vastaan toi Coca-Colalle luultavasti enemmän näkyvyyttä kuin hän olisi toivonut, mutta se käynnisti myös hetkellisen ilmiön pelaajien keskuudessa. Osa siirteli sponsorien pulloja Ronaldon hengessä, osa taas otti näkyvästi hörppyä niistä ja ehdotteli pilke silmäkulmassa yhteistyötä Coca-Colan ja Heinekenin kanssa.

Ronaldon tempauksen kerrottiin jopa pudottaneen Coca-Colan arvoa neljällä miljardilla dollarilla, mutta kyseinen väite osoittautui uutisankaksi.

Lopulta UEFA puuttui peliin varoittamalla, että kisajoukkueille voidaan jatkossa määrätä sakkoja sponsorijuomien siirtelystä.

LUE MYÖS:

2. UEFA:n toiminta

Kuva: Getty Images

Euroopan jalkapalloliitto UEFA ei kantanut puhtaan pulmusen imagoa ennen kisojen alkuakaan, mutta sen maine on ottanut merkittäviä kolhuja jo pelkän lohkovaiheen aikana.

EM-turnauksessa on riittänyt tapahtumia ja puheenaiheita, jotka UEFA vaikuttaisi mielellään vain lakaisevan maton alle. Heti toisena kisapäivänä nähtiin erittäin ikävä tapahtuma, kun Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen vietiin vakavan sairaskohtauksen takia sairaalaan.

Ensimmäisten tietojen mukaan saatiin käsitys, että ottelua päätettiin jatkaa samana iltana kummankin joukkueen tahdosta, kun Tanskan kisamiehistö oli saanut huojentavia tietoja Eriksenin tilasta sairaalassa. Sittemmin käsitys tilanteen kehittymisestä on muuttunut huomattavasti.

Tanskan päävalmentaja Kasper Hjulmand kertoi, että UEFA antoi heille kaksi vaihtoehtoa: joko ottelu pelataan samana iltana loppuun tai sitten seuraavana aamupäivänä. Tunnekuohusta hädin tuskin toipuneet tanskalaiset päättivät jatkaa pelaamista ja hävisivät Suomelle 0-1.

Kiireellisen aikataulun ymmärtää siinä mielessä, että turnaus on pelattava tiettyyn päivään mennessä loppuun. Inhimillisyys siitä oli kuitenkin kaukana, kun ottaa huomioon, että UEFA on varautunut tarvittaessa siirtämään pelejä koronatapausten takia 48 tunnilla. Tanskan pelaajat seurasivat vierestä, kun heidän joukkuekaverinsa ja ystävänsä taisteli hengestään, mutta palasivat kentälle jo pari tuntia myöhemmin.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Kuva: Getty Images

Seuraava ikävä välikohtaus nähtiin jo seuraavana päivänä Itävallan ja Pohjois-Makedonian välisessä ottelussa. Itävallan hyökkääjä Marko Arnautović huusi maalinsa jälkeen suoraa kurkkua törkeyksiä Pohjois-Makedonian pelaajille, kunnes Itävallan kapteeni David Alaba tuli kirjaimellisesti tukkimaan Arnautovićin suun.

Serbialaistaustainen Arnautović kohdisti lehtitietojen mukaan rasistiseksi ja seksistiseksi tulkitut huutonsa Pohjois-Makedonian albanialaistaustaisille pelaajille. Arnautović pahoitteli kielenkäyttöään, mutta kiisti olevansa rasisti.

Pohjois-Makedonian jalkapalloliito pyysi UEFA:a rankaisemaan Arnautovicia hänen ”nationalistisesta puuskahduksestaan” ankarasti. Pohjois-Makedonia perusteli, että syrjintä ja kaikenlaiset loukkaukset eivät ole jalkapallon hengen eikä yhdessä vaalittujen arvojen mukaisia.

Miten tapauksessa kävi? UEFA langetti Arnautovićille yhden ottelun pelikiellon. Itävaltalaishyökkääjä syyllistyi UEFA:n mukaan vastustajan solvaamiseen, muttei syrjivään käytökseen, joka olisi voinut johtaa kymmenen pelin pannaan. Arnautović oli sivussa yhdestä ottelusta, pelasi seuraavassa täydet minuutit ja on Itävallan käytettävissä myös jatkopeleissä.

Ennen seuraavaa kohua saatiin hengähtää pari päivää. Portugalin kapteenille ja tähtihyökkääjälle Cristiano Ronaldolle huudettiin homofobisia huutoja täpötäydellä Budapestin Puskas Arenalla pitkin peliä. Samassa ottelussa heilui myös lakana tekstillä ”Anti-LMBTQ” – seksuaalivähemmistöjä unkarilaisella lyhenteellä sortava kannanotto. UEFA ei antanut Unkarille tai sen kannattajille minkäänlaisia rangaistuksia, koska se ei ottanut koko tapausta edes tutkintaan.

Samana päivänä kun Unkari ja Portugali mittelöivät Puskas Arenalla, Unkarin parlamentti hyväksyi kansainvälisesti erittäin laajalti arvostellun lakimuutoksen. Sen mukaan kouluissa on kiellettyä puhua homoseksuaalisuudesta ja esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjallisuudessa ei sallita homoseksuaalisuudesta puhumista.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Kuva: Getty Images

Münchenin ylipormestari Dieter Reiter jätti UEFA:lle anomuksen, jotta Münchenin stadion valaistaisiin sateenkaaren väreillä Saksan ja Unkarin otteluun. Valaisemisen oli tarkoitus toimia mielenilmauksena Unkarin hallinnolle, mutta UEFA eväsi pyynnön vedoten siihen, että se on ”poliittisesti ja uskonnollisesti neutraali järjestö”. Aiemmin UEFA oli empinyt, onko Saksan kapteenilla Manuel Neuerilla lupa käyttää sateenkaaren värein varustettua kapteeninnauhaa.

Saksan ja Unkarin ottelun alla UEFA vaihtoi omissa kanavissaan logoonsa sateenkaaren värit ja selvensi omaa kantaansa tiedotteella. UEFA:n mukaan sen päätös kieltää stadionin valaisu ei ollut poliittinen, mutta anomus itsessään oli, koska se oli suoraan kytköksissä Unkarin joukkueen läsnäoloon stadionilla.

UEFA:n kiellosta huolimatta sateenkaaren värit valtasivat Münchenin stadionin, kun katsomo täyttyi lipuista, joilla osoitettiin solidaarisuutta seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Yksi sateenkaarilippu nähtiin lyhyesti myös kentällä, kun eräs Saksan kannattaja juoksi heiluttamaan omaansa Unkarin joukkueen edessä.

LUE MYÖS:

1. Christian Eriksenin sydänpysähdys

Kuva: Getty Images

Huuhkajien arvokisahistorian ensimmäinen ottelu ei tule unohtumaan ikinä. Suomi voitti Tanskan 1-0 Joel Pohjanpalon maalilla, mutta jalkapallo oli 12. kesäkuuta 2021 täysin toissijainen asia.

[readmore from=Eriksen-Christian]

Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen lyyhistyi kentälle ensimmäisen puoliajan lopulla. Hänen sydämensä pysähtyi ja häntä elvytettiin kentällä samalla, kun muut Tanskan pelaajat seisoivat ringissä hänen ja lääkintäjoukkojen ympärillä suojatakseen tilannetta muiden katseilta.

Kylmäävä hiljaisuus ja epätietoisuus vallitsivat niin Parkenin stadionilla kuin kotikatsomoissa ympäri maailman. Onneksi jo samana iltana saatiin tieto, että Eriksenin tila on vakaa.

Suomen ja Tanskan ottelua jatkettiinkin vielä samana iltana. Odottessaan tilannepäivityksiä Eriksenin voinnista, antoivat paikan päällä olleet Suomen ja Tanskan fanit osoituksen yhtenäisyydestään upealla tavalla. Suomalaiskannattajien huutaessa Eriksenin etunimeä, vastasivat Tanskan fanit hänen sukunimellään.

Viime viikolla Eriksen pääsi pois sairaalasta, mutta hänen uransa jatkuminen on vielä kysymysmerkki. Eriksenin tulee jatkossa käyttää sydämentahdistinta, joka saattaa estää hänen pelaamisensa nykyisessa seurassaan Internazionalessa, koska vastaavat laitteet eivät ole sallittuja Italian jalkapallokentillä.