Harry Kanen nykyinen sopimus Tottenhamin kanssa kattaa vielä ensi kauden.

Osapuolet eivät ole päässeet sopuun uudesta jatkosopimuksesta.

Saksalaisjätti Bayern München on toden teolla Kanen kintereillä. Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy on ollut totutun tiukka siirtoneuvotteluissa. Levy on todennut, ettei Kane ole suinkaan myynnissä, vaikka sopimusta on jäljellä alle vuoden päivät.

Kane on pelannut käytännössä koko ammattilaisuransa kasvattajaseurassaan Tottenhamissa muutamaa lainaa lukuun ottamatta. Kane on 280 täysosumallaan Tottenhamin seurahistorian paras maalintekijä. Kane, 29, ei ole kuitenkaan voittanut uransa aikana ensimmäistäkään pokaalia.

Bayernin seurajohtoon kuuluva Uli Hoeneß otti kantaa Kanen tilanteeseen saksalaismediassa.

– Tähän mennessä Harry on tehnyt kaikissa keskusteluissamme hyvin selväksi pitävänsä kiinni päätöksestään. Ja jos hän pitää siitä kiinni, onnistumme hankkimaan hänet. Siinä vaiheessa Tottenhamin on luovutettava, koska on mahdotonta, että he kieltäytyisivät 80-90 miljoonasta eurosta. Kane haluaa pelata europeleissä ja meidän onneksemme Tottenham ei pelaa niissä ensi kaudella.

– Nyt Harrylla on uusi mahdollisuus siirtyä Euroopan kärkiseuraan. Pidämme Kanessa etenkin siitä, että hän ja hänen lähipiirinsä, eli isä ja veli ovat mukavia ihmisiä. He ovat tähän mennessä aina pitäneet sanansa. Ja jos se jatkuu niin, kaikki menee varmasti hyvin. En itse puhu Levyn kanssa. Jan-Christian Dreesen (toimitusjohtaja) hoitaa sen. Levy on älykäs. Hän ei anna meille tiettyä summaa. Aluksi meidän on saatava hänestä irti joku siirtosumma.

LUE MYÖS