Joshua Kimmich otti sunnuntai-iltana verbaalisesti yhteen Thomas Tuchelin valmennusryhmään kuuluvan Zsolt Löwin kanssa, kertoo Bild.

Bayern hävisi Bochumille Bundesliigassa 2-3, ja jäi jo kahdeksan pisteen päähän sarjaa johtavasta Bayer Leverkusenista.

Tuchel otti Kimmichin vaihtoon tunnin pelin jälkeen. Kimmich ei ollut järin mielissään valmentajan ratkaisusta ja nosti ääntään ottelun päätyttyä.

Bildin mukaan Kimmichin ja Tuchelin välit ovat poikki.

Vuosi sitten Julian Nagelsmannin potkupäätöstä julkisesti kritisoinut Kimmich pettyi pahemman kerran aloitettuaan rumaan 0-3 -tappioon päättyneen Leverkusen-ottelun penkiltä. Tuchel nimesi tuolloin nuoren Aleksandar Pavlovićin avauskokoonpanoonsa ja jätti Kimmichin penkille odottamaan vuoroaan.

Kimmichin odotetaan pyytävän siirtoa muihin maisemiin kuluvan kauden jälkeen, jos Tuchel jatkaa Bayernin päävalmentajana.

Kimmich, 29, on edustanut Bayernia vajaan yhdeksän vuoden ajan. Saksan A-maajoukkueen avainpelaajiin lukeutuva Kimmich on juhlinut Bayernin kanssa muun muassa kahdeksan kertaa Bundesliigan mestaruutta.

LUE MYÖS