Xabi Alonson Bayer Leverkusen pelaa seurahistoriansa parasta kautta.

Leverkusen johtaa Bundesliigaa kahdeksan pisteen erolla Bayern Müncheniin, ja on siten kiinni historiansa ensimmäisessä pääsarjamestaruudessa. 

Leverkusen on myös selviytynyt Saksan cupin välieriin, joissa vastaan asettuu toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Fortuna Düsseldorf. Sen sijaan Eurooppa-liigan neljännesvälierissä Leverkusen kohtaa Qarabagin.

Leverkusenin ja Huuhkajien kapteeni Lukas Hradecky kävi Kickerin haastattelussa.

Bundesliigan tämän kauden nollapelitilastoa johtava Hradecky tiedostaa, että ilman pokaalia jääminen olisi pettymys.

– En ole kiinnostunut siitä, mitä muut tekevät. Tämänhetkisestä perspektiivistä katsottuna olisi pettymys, jos toukokuun loppuun mennessä meillä ei olisi jotain pokaalia käsissämme. On oltava sen verran rehellinen. Pelasimme loistavan syyskauden. Tietenkin seuraamme, mitä takanamme tapahtuu, mutta mikään ei muuta suuntaamme täällä. Tapahtui takana sitten mitä tahansa, niin keskitymme itseemme.

Alonso on herättänyt Liverpoolin ja Bayern Münchenin kiinnostuksen. Alonson sopimus Leverkusenin kanssa päättyy kesällä 2026, mutta on hyvin mahdollista, että espanjalaisluotsi vaihtaa maisemaa kuluvan kauden jälkeen. Hradeckyn mukaan joukkue ei keskity huhuihin.

– Joukkue ei keskity siihen. Tiedämme Alonson herättäneen kiinnostusta. Olisi outoa, jos niin ei tapahtuisi. En tiedä sopimuksen yksityiskohtia tai herrasmiessopimuksia seuran kanssa. On selvää, että Alonso haluaa saavuttaa tavoitteensa Leverkusenin kanssa. Alonso tietää, että jokainen pelaaja ja työntekijä tekee kaikkensa hänen eteen. Tuollaista tukea saavan henkilön on vaikea lähteä täältä helposti. Olen vakuuttunut siitä.

– Tässä bisneksessä kaikki on mahdollista. Olisimme todella onnellisia, jos hän jatkaisi täällä kesän jälkeen. Katsotaan.

LUE MYÖS