Xabi Alonson Bayer Leverkusen pelaa seurahistoriansa parasta kautta.

Leverkusen johtaa Bundesliigaa kahdeksan pisteen erolla Bayern Müncheniin. Lisäksi Leverkusen on edennyt Saksan cupin välieriin, joissa vastaan asettuu toiseksi korkeimman sarjatason Fortuna Düsseldorf. 

Sarjajohdon ja cupin välieräpaikan lisäksi Leverkusen on edelleen mukana Eurooppa-liigassa ja osallistuu turnauksen neljännesvälieriin.

Alonso on luonnollisesti herättänyt kiinnostusta muissa seuroissa. Sky Deutschlandin saamien tietojen mukaan Bayern München ja Liverpool ovat jo tiedustelleet Alonson tilannetta.

Alonson sopimuksessa ei ole pykälää, jonka avulla hän voisi jättää Leverkusenin, mutta Fabrizio Romanon mukaan Leverkusen päästää valmentajansa lähtemään, jos hän niin haluaa.

Skyn mukaan Alonso haluaa keskittyä kevätkauteen Leverkusenissa ja taistelee seuran kanssa historiallisesta triplamestaruudesta. Lähde kuitenkin kertoo, että Alonso siirtyisi ennemmin Bayernin kuin Liverpoolin peräsimeen.

LUE MYÖS