Veikkausliiga on siitä mielenkiintoinen sarja, että kauden jälkeistä sarjataulukkoa katselemalla löytää korostetusti myös parhaimmat valmentajat. Tästä osoituksena vaikkapa viime kauden mitalikolmikko.

Valmentajat voidaan jakaa erittäin kärjistetysti kolmeen ryhmään: parantajat, neutraalit ja heikentäjät. Parantajalla viitataan luotsiin, joka pystyy tekemään ryhmän yksilöistä summan, joka on oletusta suurempi. Parantajista voidaan nostaa esiin erityisesti Mika Lehkosuo, Simo Valakari ja Alexei Eremenko.

Pietarsaaren keskuskentällä ei ihmeisiin uskottu ennen kauden alkua, mutta lopulta Jaro selvisi sarjassa kuudenneksi. Valakari sai joukkueen pelaamaan myös kapasiteettinsa ylärajoilla ja joukkue selvisi toiseksi. Lehkosuo teki kasvojenkohotuksen Helsingissä ja marssitti ryhmän mestaruuteen.

Neutraaleista koutsista, tasavarmoista suorittajista, parhaimmat esimerkit lienee Pekka Lyyski ja Olli Huttunen. Heikentäjiin voidaan nostaa erityisesti viime kauden osalta Esa Pekonen ja Shefki Kuqi. Neutraalit ajavat joukkueen pitkässä juoksussa oletetuille sijoille, heikentäjät voivat hämmentää lopputuloksen huonommaksi kuin materiaali siihen edellyttäisi.

Valmentajan vaikutus joukkueeseen

Veikkausliigassa valmentajan vaikutus joukkueeseen näkyy sarjataulukossa korostetusti huippusarjoihin verrattuna, sillä materiaalierot ovat varsin pieniä. Yksittäisessä ottelussa hyvä pelisuunnitelma voi tuottaa todennäköisemmin tuloksen, sillä aivan huippuyksilöt eivät ole sotkemassa lopputulemaa.

Kärjistetty esimerkki voidaan ottaa viime kesän MM-kisoista. Kun Iran pelasi Argentiinaa vastaan, onnistui se hyvän pelisuunnitelman avulla minimoimaan suuren materiaaliedun. Iran oli nappaamassa tasapelin, mutta Lionel Messi teki lisäajalla ratkaisevan eron. Tämä ei poista silti tosiseikkaa, että Iranin valmistautuminen onnistui erinomaisesti. Aivan kaikkeen loistava valmentajakaan ei vaan pysty vaikuttamaan.

Vaikkapa Valioliigassa hyvä koutsi voi tuoda oman metodinsa seuraan ja pärjätä hyvin, ja silti kuitenkaan koskaan kärkisijoille pääsemättä. Meriiteiksi jäävät vaan yksittäiset hienot voitot tai kenties vähän vaatimattomat pytyt. Tasoero on yksinkertaisesti sillä tasolla, että pitkässä juoksussa pieni etu valmennuksessa ei tuo suuria muutoksia kokonaiskuvaan. Kun taas Veikkausliigassa erot ovat pienempiä, voi hyvä valmentaja johdattaa taulukossa joukkonsa todella korkealle.

Veikkausliigassa vain harvan valmentajan kohdalla edes voi puhua jostain metodista taikka selkeästi tunnistettavasta kädenjäljestä. Alexei Eremenko, Mika Lehkosuo, Simo Valakari, Toni Korkeakunnas. Näitä luotseja yhdistää ratkaisukeskeisyys – on oma filosofia ja ymmärrys valmentajana ja on myös verrattain hyvät kyvyt ratkaista esiin tulevat ongelmat. Ymmärretään peliä ja tiedostetaan pilkkoa se pienemmiksi palasiksi. Ja näistä palasista rakentuu voittoja pitkässä juoksussa.

Se toinen koulukunta

Tuskin kukaan tahallaan valmentaa huonosti ja varmasti kaikilta luotseilta löytyy suuri intohimo työtänsä kohtaan. Silti maailma on kehittynyt ja jalkapallo sen mukana. Eräs veikkausliigavalmentaja kertoi minulle pari vuotta sitten, että erikoistilanteissa kaikki on pitkälti kiinni potkaisijasta. Tämä kertoo kenties laajemmin ymmärryksestä ja ajattelun syvyydestä.

Kun joukkueessa ei ollut hyvää kulmapotkujen antajaa, ei niistä myöskään voinut syntyä verrattain paljon maaleja, ajatteli kyseinen valmentaja. Niinpä niin, ei baaristakaan löydä seuraa kovin todennäköisesti kotiin asti, jos ei ole käynyt suihkussa kolmeen päivään. Asiaa voi joko voivotella tai sitten voi valmistautua ja käydä vaikkapa suihkussa tai hieroa kulmapotkut kuntoon.

Erot syntyvät, kun osa valmentajista alkaa arvioida tilanteita pidemmälle. Mihin kohtaan peliväline kannattaa kulmapotkuissa antaa, jotta maali todennäköisimmin syntyy? Kuinka vastustajan puolustus ryhmittyy ja miten hyödynnetään vastapuolen heikkouksia? Mitä useampi kysymys, sitä enemmän ratkaisuja; ja sitä enemmän onnistumisia. Ongelmanratkaisu vain yhden yhtälön avulla on vähän sama kuin tiirailisi maisemia Stadikan tornin rappusista, vaikka voisi kiivetä suoraan huipulle asti ja nähdä huomattavasti enemmän.

Päättely ei tietenkään lopu yhteen lopputulemaan tai yhteen pelin osa-alueeseen, kuten kulmapotkuihin, jotka ovat tietenkin todella pieni osa peliä. Jalkapallo on satojen eri osa-alueiden ja oivallusten pelikenttä. Jos ratkaisumallit ovat raadollisen yksinkertaisia, on myös menestyminen kiinni sitä korostetummin sattumasta ja tuurista. Hyvä valmentaja ymmärtää peliä ja loistava on aallonharjassa kehittämässä sitä eteenpäin.

Ihme ei meinannut sattumalta syntyä Iranille viime kesänä, se oli tekemässä sellaista. Ja tässä on suuri ero. Miten Iranin olisi mahtanut käydä Argentiinaa vastaan, jos kehissä olisi ollut Carlos Queirozin sijasta keskiverto Veikkausliiga-valmentaja? Olisiko hän osannut kiriä etumatkaa vai olisiko ylämäki vain jyrkentynyt?

Jaakko Käyhkö
Twitter: @JaakkoKayhko

Aiheet Artikkelit Uutiset Veikkausliiga