Helsingin IFK on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen kapteeninsa Esa Terävän, 28, kanssa.

Terävä, 28, on toiminut IFK:n kapteenina yhtäjaksoisesti kaudesta 2013 lähtien. Siinä ajassa sarjataso ehti vaihtua Kakkosesta Veikkausliigaan vain kahdessa vuodessa.

Viime kaudella Terävä debytoi Veikkausiigassa ja pelasi yhteensä 16 liigaottelua, joissa hän teki kolme maalia ja antoi neljä maalisyöttöä. Ensimmäisen liigamaalinsa Terävä teki heti ensimmäisessä ottelussa IFK Mariehamnia vastaan. Samalla hänestä tuli myös HIFK:n seurahistorian ensimmäinen maalintekijä Veikkausliigassa.

– Hienoa, että Terävän tarina IFK:ssa saa jatkoa. Eski on ollut seurassa johtavassa roolissa niin Kakkosessa, Ykkösessä kuin Veikkausliigassa. Hän on jo nyt jättänyt pysyvän jäljen seuraan ja sen kannattajiin. Loukkaantumiset häiritsivät viime kautta, mutta nyt kun mies on laitettu kuntoon, niin ensi kaudelta voidaan hänen osaltaan odottaa ihan mitä tahansa, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo seuran sivuilla.

– Viime kausi oli Eskille vaikea eri vammoineen, mutta silti hän oli meidän tehokkaimpia pelaajiamme. Hän on johtaja kentällä ja sen ulkopuolella, HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara sanoo.

Terävä tunnetaan äärimmäisen kovana harjoittelijana ja kentällä hänen merkityksensä joukkueelle on todella tärkeä. Debyyttikausi Veikkausliigassa oli kuitenkin haastava juuri loukkaantumisten takia.

– Olen todella kiitollinen ja iloinen siitä, että seura ja nimenomaan Honsu näkivät minulle vielä käyttöä vaikean viime kauden jälkeen. Tämä on minulle uusi mahdollisuus näyttää mihin pystyn liigatasolla, Terävä kertoo.

– Minulla oli jonkinlaisia hoitokuluja kauden päätteeksi, kun miestä on parsittu kasaan. Haluan kiittää seuraa, että se on auttanut minua sekä taloudellisesti että henkisesti. Tämä kaikki kertoo todella siitä, että olemme yhtä suurta perhettä. Selkää ei käännetä, vaikka menisikin vähän heikommin.

Tuleva kausi on seuralegendan maineeseen nousseelle Terävälle jo viides sesonki HIFK:ssa.

– Selkeä tavoitteeni ensi kaudelle on pysyä pelikunnossa. Kun pysyn kunnossa, niin olen huippukunnossa. Ja kun olen huippukunnossa, niin silloin minun täytyy ansaita peliaika, tehdä tehoja ja voittaa joukkueena otteluita. Haluan lisäksi olla meidän nuorille pelaajille tukena ja turvana sekä opastaa heitä pelaajaurillaan eteenpäin omalla esimerkilläni, Terävä linjaa.