© Kuva: Getty Images

Arsenal-pakkia ärsyttää: ”Kyllä, olen selvästi menettänyt puoli vuotta”

Arsenalin laitapakki Mathieu Debuchy on aikeissa jättää seuran tammikuussa. Itse asiassa ranskalaista harmittaa, ettei hän jo lähtenyt viime kesänä.

30-vuotias pakki saapui seuraan kesällä 2014 Newcastlesta 12 miljoonan punnan hankintana. Vielä ensimmäisellä kaudella vastuuta tuli, mutta tällä sesongilla minuutit ovat olleet tiukassa. Kaikkiaan valioliigaesiintymisiä on vain kaksi, ja viimeisin on marraskuun alusta.

Pakki toivoo nyt, että olisi lähtenyt jo kesällä uusiin maisemiin.

– Kyllä, selvästi olen menettänyt puoli vuotta, Debuchy kommentoi L’Equipe´lle.

– Olisin mieluummin lähtenyt viime kesänä, mutta valmentaja sanoi minun saavan mahdollisuuden. Näin asia ei ollut. En tiedä kuka on vastuussa. Viime vuonna loukkaannuin ja olin sivussa pitkän aikaa, jolloin Bellerin pelasi hyvin.

Debuchy sanoo pre-seasonin menneen hyvin. Ranskalainen janoaa peliakaa ensi kesän EM-kisojen vuoksi. Jos minuutteja ei tule, voi paikka joukkueessa jäädä vain haaveeksi.

Debuchya huhutaan ainakin Aston Villan ja Bayer Leverkusenin riveihin.

» Katso Valioliigan ottelut, taulukko ja uutiset erikoissivultamme!