Jatkuvatko Ykkösen maalipyssyn tuhotyöt Veikkausliigassa? – ”Minun pitää tehdä maaleja”

Kalle Multanen palaa kaudella 2016 Veikkausliigaan viiden vuoden tauon jälkeen. Hyökkääjä hakee läpimurtoa FC Lahden riveissä.

Kalle Multanen pelasi Hakan kanssa liigaa 2008-2011. Sen jälkeen hän on urakoinut Ykkösessä ja yhden kauden Kakkosessa. Viimeisinä kahtena vuotena hyökkääjä iski Ykkösessä Hakalle peräti 49 sarjamaalia.

– Odotan uutta vuotta todella hyvillä fiiliksellä. Veikkausliiga oli pari vuotta tavoitteeni ja nyt sinne pääsin. Edessä on hieno mahdollisuus näyttää, Multanen hehkutti SuomiFutis-sivustolle.

– Totta kai sarjoissa on eroa. En kuitenkaan usko, että se minun kohdallani olisi mikään mahdottomuus. Uskon pärjääväni myös liigassa.

Jos tekee kahdessa vuodessa Suomen cup mukaan lukien yli 50 maalia, voiko sanoa viimeistelyn olevan pakkomielle?

– Maalit ovat todella tärkeitä minulle. Olen hyvä tekemään maaleja, joten minun pitää niitä myös tehdä.

– Olen tiedostanut viimeisten vuosien aikana, että minun pitää tehdä paljonkin maaleja. Mitään tarkempia määrätavoitteita en ole koskaan asettanut. Ajattelen vain, että maaleja pitää tulla.

Multanen kruunattiin sekä viime että toissa kaudella Ykkösen maalikuninkaaksi. Vuonna 2014 hän iski peräti 30 osumaa.

– Tiesin, että pystyn tekemään paljon maaleja, mutta kyllä se yllätti. En voinut kuvitella, että niitä tulisi tuollainen määrä. Viimeiset kaksi vuotta olivat minulle henkilökohtaisesti todella hyviä. Tein paljon maaleja ja näytin, että olen hyvä pelaaja, Multanen totesi.

Matti Heikkilä