Bayern nousi kuilun partaalta jatkoon – näin arvotaan Mestarien liigan puolivälieräparit!

Minuuttien päässä jo putoamisesta ollut Bayern München kampesi itsensä kuilun partaalta Mestarien liigan puolivälieriin kaatamalla Juventuksen kotonaan 4-2-lukemin (yhteislukemat 6-4) jatkoajan jälkeen.

Otteluun lähdettiin 2-2-lukemista ja Juventus karkasi yllättäen avausjaksolla jo kahden maalin karkumatkalle, kun Paul Pogba ja Juan Cuadrado iskivät maalin mieheen.

Juventuksella oli useita paikkoja kolmanteenkin osumaan, mutta viimeistelystä puuttui viimeinen terä. Bayern nousi lopulta varsinaisella peliajalla tasoihin kahdella puskumaalilla. Ensin osui Robert Lewandowski, ja juuri kun Juventus näytti kestävän myllytyksen, Thomas Müller teki Bayernille tasoituksen lisäajalla.

Jatkoajan avausosa oli maaliton, mutta puolten vaihdon jälkwen Bayern iski kaksi maalia perä perään ratkaisten ottelun itselleen. Voittomaalin iski vaihdosta kentälle jatkoajalla tullut Thiago Alcantara 108. minuutilla ja lopullisen niitin iski Juventuksesta Bayerniin täksi kaudeksi lainattu Kingsley Coman kaksi minuuttia myöhemmin.

Keskiviikon toisessa ottelussa Barcelona kaatoi Arsenalin 3-1-lukemin tutun kolmikon tehoilla ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon yhteismaalein 5-1.

Avoin arvonta

Puolivälieräparit arvotaan perjantaina UEFA:n päämajassa Nyonissa, Sveitsissä klo 13.00 Suomen aikaa. Arvonta on avoin eli myös saman maan ja saman alkulohkon joukkueet voivat kohdata toisensa, toisin kuin 1. pudotuspelikierroksella.

Puolivälierät pelataan 5.-6.4. ja 12.-13.4.

Mestarien liigan puolivälieräjoukkueet:

Atletico Madrid (ESP)
Barcelona (ESP)
Bayern München (GER)
Bencifa (POR)
Manchester City (ENG)
Paris Saint Germain (FRA)
Real Madrid (ESP)
Wolfsburg (GER)