Jussi Jääskeläisen joukkuekaverista EM-kisojen yllätystykki?

Jussi Jääskeläisen edustaman Wigan Athleticin kausi päättyi nousuun League Onesta Championshipiin.

Kokenut suomalaisvahti oli yksi ehdottomista avainpelaajista kaudella. Seuraan vasta kauden kynnyksellä siirtynyt Jääskeläinen odotti pelivuoroa lokakuuhun, mutta pelasi lopulta 35 sarjapeliä pitäen peräti 17 kertaa nollan.

Jääskeläisen ohella avainhahmoja oli kärkimies Will Grigg, joka nähdään kesän EM-turnauksessa Pohjois-Irlannin paidassa.

24-vuotias hyökkääjä voitti League Onen maalipörssin ammuttuaan 25 maalia 40. ottelussa. Lisäksi hän syötti viisi maalia.

Nähtäväksi jää, saako huippuvireinen kärkimies peliaikaa kovimmalla tasolla ja jatkuuko maalivire yhä edelleen. Maajoukkueessa Grigg on tehnyt aiemmin vain maalin kahdeksaan otteluun.

Karsinnoissa Pohjois-Irlannin hyökkäyksessä mellasti Suomeakin kurittanut Kyle Lafferty seitsemän maalin kokonaissaldollaan. Miehen seurajoukkuekausi oli kuitenkin vaisu.

Kauden aikana sekä Championshipissa Birminghamissa että Valioliigassa Norwichissa pelannut hyökkääjä esiintyi peleissä yhteensä vain yhdeksän kertaa ja teki vain kaksi maalia. Valioliigassa esiintymiset jäivät yhteen.