HIFK:n kanssa jatkosopimuksen hiljattain tehnyt kokenut keskikenttäpelaaja Mika Väyrynen vierailee pelaamisen ohella myös Viasatin jalkapallostudioissa asiantuntijana.

Lauantaina Väyrynen nähdään analysoimassa Burnleyn ja Manchester Cityn välistä kohtaamista. Väyrynen onkin seurannut silmä tarkkana Valioliigakauden kehittymistä ja yksi seikka on pistänyt entisen Huuhkaja-tähden silmään.

– Siinä suhteessa kausi on ollut erilainen, että yllättäjille ei ole ollut sijaa. Isot seurat ovat todellakin olleet vahvoja tänä syksynä, Väyrynen huomauttaa.

Positiivisimman kuvan Väyryselle on antanut ehkäpä Liverpool.

– Meno on ollut todella vahvaa Jürgen Kloppin alaisuudessa. Mutta viime viikonloppu nosti ilmaan pienen kysymysmerkin. Liverpool jäi tasapeliin Southamptonin kanssa ja juuri tuollaiset ottelut sen pitäisi pystyä voittamaan, Väyrynen miettii.

Liverpoolia vielä suuremmaksi mestarisuosikiksi Väyrynen nostaa Chelsean.

– Chelsean meno on ollut viime aikoina todella vahvaa, Väyrynen muistuttaa.

Valioliigan kärki on todella tasainen, sillä Chelsea, Liverpool, Manchester City, Arsenal ja Tottenham ovat kaikki neljän pisteen sisällä.

– Manchester United tulee vielä nousemaan, mutta mestari löytyy kyllä tuosta viisikosta, Väyrynen puntaroi.

Burnleyn ja Manchester Cityn välistä Valioliigan ottelua voi seurata suorana lähetyksenä lauantaina 26.11. Viasat Jalkapallo -kanavalla ja verkkopalvelu Viaplayssa kello 14.00. Viasatin ohjelmatiedot tulevista jalkapallo-otteluista löydät täältä.