© Kuva: Getty Images

Saksan uusi sankari iski hattutempun – ei kelvannut Arsenalille!

Saksa rökitti MM-karsinnassa San Marinon 8-0. 21-vuotias hyökkääjä Serge Gnabry iski hattutempun.

Gnabry on ollut Arsenalin pelaaja vuodesta 2012 asti, mutta ei pystynyt murtautumaan ykkösjoukkueeseen. Niinpä hän siirtyi Werder Bremeniin täksi kaudeksi.

Siellä on syntynyt jo neljä liigamaalia, ja Gnabry on nyt iskenyt kahdeksaan viime peliin seitsemän osumaa.

Päävalmentaja Joachim Löw peluutti useita uusia kasvoja ottelussa. Kölnin puolustaja Jonas Hector iski kaksi osumaa, vaikka on osunut seurajoukkueessaan viimeksi huhtikuussa 2015.

– Kun voitimme 2014 maailmanmestaruuden, sen jälkeen ei ole ollut aina kovin helppoa. Emme ole pelanneet aina tasomme mukaan, päävalmentaja Löw kertoi Saksan jalkapalloliiton sivuilla.

– Juuri siksi sanoin jo ennen tätä karsintaa, että me haluamme todellakin dominoida tätä lohkoa ja olemme onnistuneet siinä tähän asti hyvin.

Saksa johtaa neljän kierroksen jälkeen lohkoa puhtaalla pelillä ja huimalla maalierolla 16-0.

– Tämä ottelu ei ollut tosin mikään mittari. Tavoite oli tehdä mahdollisimman paljon maaleja ja onnistuimme siinä. Serge Gnabry on osoittanut harjoituksissa olevansa todella nopea ja vahva hyökkäyspäässä. Halusin peluuttaa nuoria pelaajia ja he vastasivat huutooni. Olen varma, että tästä kokemuksesta on Sergelle todella paljon iloa jatkossa, Löw pohti.