Erikoishaastattelussa Jari Litmanen – "Laaja lajitaustani on henkisesti ollut pitkän urani salaisuus"

Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija Jari Litmanen antoi SuomiFutis-sivustolle haastattelun Stadium Sports Camp –hanketta koskeneen tiedotustilaisuuden yhteydessä.

Keskustelimme ”Litin” kanssa hänen urheiluinnostuksestaan. Litmanen pelasi jalkapallon ohella jääkiekkoa tosimielellä aina 14-vuotiaaksi asti. Myös muut urheilumuodot ovat olleet lähellä futaajalegendan sydäntä.

Kertoisitko laajemmin urheilutaustastasi? Mitä kaikkia lajeja olet ehtinyt harrastamaan lapsesta tähän hetkeen?

Ruokailu ja koululiikunta olivat kaksi mielenkiintoisinta ainettani koulussa. Tykkäsin pelata kaikkia lajeja. Ykköslajini olivat jalkapallo ja jääkiekko 14-vuotiaaksi asti.

70–80-luvulla, kun olin lapsi ja nuori, silloin ei ollut tietokoneita tai mitään ihmeellistä tv-tarjontaa. Kun koulusta tultiin kotiin, mentiin pihalle.

Lapsena tuli käytyä kaikki mahdolliset lajit läpi. Olympialaisten aikaan seurattiin yleisurheilua; kiekonheitossa ja kuulassa saatettiin heittää kivenmurikkaa ja keihäässä sai kyytiä puunvarsi. Kun televisiosta tuli mäkiviikko, mentiin itse mäkeen kokeilemaan. Ja kun oli tenniksen Wimbledon-turnaus, laitettiin naru pihalle ja lätkittiin sitten palloa sen yli.

Kehitimme kaikki lajit itse. Liikkuminen oli tärkeätä ja intoa sitä kohtaan riitti.

Suomessa on toisinaan herätelty vastakkainasettelua lajien välille. Mitä mieltä olet tällaisesta toiminnasta?

Itselläni on hyviä kokemuksia eri lajien yhteensovittamisesta ja siitä, mitä ne toinen toisilleen antaa. Minulla on ollut kaksi päälajia, mutta edelleenkin harrastan myös muita lajeja tilaisuuden tullen. Olen itse kannattanut aina ennemmin monipuolisuutta kuin rajoittuneisuutta lajivalinnoissa.

Sinulla on huhujen mukaan kohtalaisen vahva pelinäkemys. Uskotko, että laaja lajikirjo on edesauttanut tämän ominaisuuden kehittymistä?

En osaa tuota huhua vahvistaa.

On vaikea sanoa, onko taustalla lajikirjo tai miksi sitä olisi kertynyt. En kuitenkaan sano, että se olisi ainakaan jarruttanut – ei missään nimessä. Peleissä on paljon samankaltaisuuksia.

Eri peleissä hahmottaa asioita eri tavalla, joten ei siitä tosiaan haittaakaan voi olla.

Suomessa on järjestetty junioriturnauksia, jossa voittajia ei palkita sen erityisemmin kuin muita osallistujia. Mitä mieltä olet tällaisesta käytännöstä näin yleisellä tasolla puhuttaessa?

Kun puhutaan yleisellä tasolla, ihmisen luonne on sellainen, että sitä haluaa kilpaillessa itsestään parhaan osaamisen irti. On kyseessä sitten yksilö- tai joukkuelaji, sitä haluaa voittaa.

Kilpailuhan on juuri sitä, että haetaan niitä rajoja – jokuhan on vaan aina parempi kuin joku toinen. Se miten tätä korostetaan tai jätetään korostamatta, on tietysti toinen asia.

Mutta kyllä minä ainakin olen pienestä asti halunnut voittaa. En tietenkään sillä tavoin, että jos häviää että se olisi sitten tässä. Häviöstä olen aina yrittänyt oppia ja voitoista nauttia.

Olen sitä mieltä, että niin häviämisen kuin voittamisen kautta tullaan voittajaksi.

Uskotko laajan lajitaustasi olevan myös pitkän urasi salaisuus?

Ei ehkä niinkään fyysisesti, mutta henkisesti siitä on varmasti ollut apua. Olen aina ollut eri lajeista kiinnostunut.

Haastattelu: Jaakko Käyhkö