HJK sai revanssin kultaputken katkaisseesta SJK:sta – Entisen Serie A -tähden vapari ratkaisi!

HJK sai pientä revanssia ja jonkinlaista henkistä otetta ensi kaudeksi jo SJK:sta voittamalla joukkueiden välisen harjoitusottelun Espanjan Marbellassa 2-0-lukemin lauantaina. SJK:han katkaisi viime syksynä HJK:n kuuden mestaruuden putken ja juhli seurahistoriansa ensimmäistä Suomen mestaruutta.

Ottelun voittomaalin teki kesken viime kauden HJK:hon tullut laitapakki Taye Taiwo vapaapotkusta avausjaksolla. 30-vuotias entinen Nigerian A-maajoukkuemies muistetaan myös suuremmista ympyröistä: hänhän pelasi vuosia ensin Ranskassa Marseillen joukkueessa ja perään AC Milanissa.

HJK:n talvihankinnalla, hyökkääjä Alfredo Morelosilla oli paikka ratkaista ottelu lopullisesti toisen jakson puolivälissä, mutta SJK-vahti Mihkel Aksalu torjui entisen Kolumbian U20-maajoukkuemiehen yrityksen.

Lopulta HJK teki toisen maalin, kun Atomu Tanaka iski loppulukemat läpiajosta.

SEURAA MEITÄ MYÖS SOMESSA!
Facebookissa ja Twitterissä