Jere Uronen uskoo TPS:n mahdollisuuksiin Veikkausliigan jättejä vastaan: ”Heidän ei pidä liikaa nöyristellä”

© Kuva: Juha Tamminen

Turun Palloseurasta maailmalle ponnahtanut Jere Uronen aikoo seurata jännittyneenä vanhan seuransa kaksi viimeistä ottelua tämän kauden Veikkausliigassa. Tällä hetkellä sarjan karsijanpaikalla oleva TPS kohtaa sunnuntaina vieraissa KuPS:n ja päätöskierroksella Turussa HJK:n.

Joukkue on kaksi pistettä perässä SJK:ta ja IFK Mariehamnia, joten se tarvitsee ainakin jommasta kummasta pelistä voiton.

– On paha ohjelma.

– Siinä ei auta muuta kuin painaa sata lasissa ja toivoa, että saa raavittua tarpeeksi pisteitä kasaan, Uronen toteaa Suomifutis-sivustolle.

Vaikka laitapuolustaja tietää, että tilanne on kinkkinen, on hänellä silti täysi luotto turkulaisiin.

– Tiedän, että jätkät tulevat tekemään parhaansa.

– Mun mielestä heidän vahvuus on se, että heillä on tosi taitava joukkue. Heidän ei pidä liikaa nöyristellä, vaan tulosta kannattaa hakea omilla vahvuuksilla. Heidän pitää esittää pelirohkeaa ja kypsää pelaamista.

Uronen pelasi TPS:ssa kaudella 2011 ennen kuin hän siirtyi ruotsalaisen Helsingborgin riveihin tammikuussa 2012.

Vaikka miehen Turun vuosista on aikaa, pelaa Palloseurassa yhä lukuisia hänen tuttujaan.

Tenhon Miro on tosi hyvä kaveri, Peräahon Jonni tosi hyvä kaveri, Ärtsin (Mika Ääritalo) ja Räpsän (Sami Rähmönen) kanssa olen tietysti pelannut. Sitten siellä on Rasmus Holma ja Riku Sjöroos muun muassa. Kyllä siellä on paljon kavereita, joita käyn moikkailemassa.

Jesse Happonen

» Katso Veikkausliigan kaikki ottelut suorana Ruudusta!