Teemu Pukki jälleen tilastoissa – Mestaruussarjan suomalaistaistossa tasattiin pisteet

© Kuva: Getty Images

Englannin Mestaruussarjassa nähtiin lauantaina suomalaisten kohtaaminen, kun Niki Mäenpään edustama Bristol City isännöi Teemu Pukin Norwichia. Ottelu päättyi lukemiin 2-2.

Pukki syötti ottelun avausmaalin, jonka iski 39. minuutilla Marco Stiepermann. Pukki teki hyvän juoksun linjan taakse, mutta ei päässyt itse laukomaan, joten hän siirsi pallon vierelleen Stiepermannille, jonka kierteinen kuti painui maaliin ohi Bristol Cityn suomalaistorjuja Mäenpään.

Famara Diedhiou toi Bristol Cityn vielä avausjaksolla tasoihin. Toisella puolikkaalla verkkoja heiluttivat kotijoukkueen Callum O’Dowda ja Norwichin Max Aarons.

Pukki on nyt pelannut uudessa seurassaan 19 sarjaottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 12 osumaa ja antanut neljä maalisyöttöä. Hän siirtyi Norwichiin kesällä tanskalaisesta Brøndbystä.

Myös Mäenpää siirtyi Mestaruussarjaan viime kesänä. Hänen edellinen seuransa oli sarjatasoa korkeammalla Valioliigassa pelaava Brighton. Mäenpää on pelannut tällä kaudella Mestaruussarjassa 18 ottelua ja pitänyt maalinsa puhtaana viidesti.

Englannin toisella sarjatasolla oli lauantaina vauhdissa myös kaksi muuta suomalaista. Readingin maalivahti Anssi Jaakkola pelasi täydet minuutit 1-1-vierastasapelissä Rotherhamia vastaan. Leedsin toppari Aapo Halme pääsi 94. minuutilla kentälle 1-0-vierasvoitossa Boltonia vastaan.