Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Perinne alkoi jo vuonna 1911, mutta pikkuhiljaa päivä saa yhä enemmän ja enemmän huomiota. Sama koskee naisten jalkapalloilua. Muun muassa kattojärjestöt FIFA ja UEFA pitävät naisfutista koko ajan paremmin esillä, ja miesten jalkapalloilun suurimmilla seuroilla alkaa hiljalleen olla myös menestyvät naisjoukkueet.

Matka on silti vielä pitkä. Jos kohta Veikkausliigakaan ei rahassa kylve, niin huomattavasti raadollisempi tilanne on Naisten liigan osalta. Valtaosa Naisten liigan pelaajista pelaa jalkapalloa töiden ja opintojen ohessa – silti kaikkensa kentällä antaen.

Yksi esimerkki täyttä työpäivää painavista naispelaajista on TPS:n Mira Uronen, jonka tilanteesta Jalkapallon pelaajayhdistys JPY julkaisi äskettäin haastattelun (koko juttu löytyy täältä).

28-vuotiaalla Urosella on liigapelejä pelattuna jo 221. Se on sarjan historian viidenneksi korkein lukema. Pelaamisen ohella Uronen tekee tätä nykyä töitä TyKS:n neurologisella osastolla puheterapeuttina.

– Se tuo vähän erilaista perspektiiviä elämään ja pistää asiat mittasuhteeseen. Peliasioita ei tule murehdittua töissä eikä pelatessa tule mietittyä työasioita. Ne tasapainottavat toisiaan hyvin. Futistreeneissä voi aina nollata työpäivän, Uronen kertoo arjestaan.

Mitään kevyttä hommaa futisuran ja työelämän yhdistäminen ei silti ole.

– Töiden ja jalkapallon yhdistäminen on haastavaa, kun olen 8-16 töissä. Se on jatkuvaa palapeliä kahden asian välillä. Aloitin työt vuonna 2015 ja pelaamisen sekä töiden yhdistämisessä on edelleen haasteensa. Palautumisen ja treenaamisen suhde on välillä vaikeaa.

– Raskaan työviikon jälkeen pitäisi osata ottaa treeneissä vähän kevyemmin ja taas, kun töissä on ollut rauhallisempaa, niin sitten voi treenata vähän kovempaa. Tässä ei voi hirveän pitkälle suunnitella asioita ja on selvä, että työt syövät jalkapallolta pois. Tämä on kuitenkin valintojen maailma ja jostain on tienattava rahaa, kun pelaamisesta sitä ei saa, Uronen toteaa kylmän faktan.

Vaikka naisten liigapelaajista on epäilemättä moneen, ei tunteja silti ole vuorokaudessa kahtakymmentäneljää enempää. Jostain on aina tingittävä.

– Karsin sosiaalisesta elämästä. Viikonloput ovat energian keräämistä ja seuraavaan viikkoon valmistautumista varten. Olemme naureskelleet samassa tilassa olevien joukkuekavereiden kanssa, että sunnuntai on ruuanlaitto- ja pyykkipäivä, Uronen kertoo.

Pelaamista Uronen ei silti suunnittele lopettavansa vielä hetkeen. Kuluneen 11 vuoden aikana edistystäkin Naisten liigassa on tapahtunut. Sen hän pystyy vankalla kokemuksella vahvistamaan.

– Niin kauan kuin nautin jalkapallosta, kehityn ja tunnen pystyväni auttamaan joukkuetta, niin se motivoi pelaamaan. Mielestäni minulla on vielä annettavaa ja pystyn kehittymään pelaajana. Intohimo ei ole sammunut missään vaiheessa. Eri asia on sitten, koska kroppa sanoo, että nyt riittää.

– Se mikä lämmittää, niin Naisten Liiga on ihan erilaisessa tilanteessa kuin silloin, kun aloitin vuonna 2008. Vielä on paljon kehitettävää, mutta sarja on ottanut isoja harppauksia näkyvyyden, tason ja arjen suhteen viimeisten vuosien aikana. Naisten Liiga on selvästi oikealla tiellä, kiittelee Uronen.

Apurahat ja minimipalkat askelia oikeaan suuntaan – samoin kausikortin hankinta

Suomen naisten A-maajoukkue koostuu yhä kasvavissa määrin ulkomailla pelaavista pelaajista. Joidenkin eturivin pelaajien kehittymistä auttaa epäilemättä silti myös se, että viime vuosina opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt urheilija-apurahoja parhaille naispelaajillemme. Vuonna 2019 6 000 euron apurahan ministeriöltä saivat kaikkiaan kahdeksan naisjalkapalloilijaa: Olga Ahtinen, Kaisa Collin, Jenny-Julia Danielsson, Sanni Franssi, Nora Heroum, Juliette Kemppi, Emmaliina Tulkki ja Ria Öling.

Kansainvälisesti ajateltuna jonkinlainen edistysaskel lienee ollut se, että Espanjan pelaajayhdistys AFE ja naisten liigaorganisaatio pääsivät helmikuussa sopuun liigapelaajien minimipalkasta. Erot saman maan miljonäärimiesfutaajiin ovat silti tähtitieteelliset, sillä naispelaajien minimivuosipalkaksi esitettiin AS:n mukaan 20 000 euroa – mikäli seurat eivät aseta tälle omia ehtojaan. Minimipalkkaa voidaan laskea 14 000 euroon, mikäli naispelaajien sopimuksiin kirjataan muun muassa työaikaa, vuosilomia, sairauslomakorvauksia, raskaus- ja äitiysloma-aikaa, kuvaoikeuksia ja seksuaalista häirintää koskevat pykälät.

Miten sitten suomalainen jalkapallon ystävä voisi parhaiten edistää naisjalkapalloilun asemaa? Kenties parhaita tapoja on käydä katsomassa pelejä ja maksaakin niistä. Esimerkiksi Naisten liigan kausikortit eivät todellakaan ole hinnalla pilattuja. Alla listattuna tämän kauden kausikorttihinnat. Tähdellä merkityt ovat vuoden 2018 tietoja. Naisten liiga käynnistyy lauantaina 23. maaliskuuta.

Honka: 40€*
HJK: 30€
IK Myran: 39€
Ilves: 45€
JyPK: 39€
KuPS: 50€
ONS: 39€ (24.3. alkaen 49€)
TPS: 50€
TiPS: 30€*
Åland United: 80€

SuomiFutis toivottaa erinomaista naistenpäivää kaikille naisille ja naisfutiksen ystäville!

Aiheet Kansallinen Liiga Muut sarjat Naisfutis Uronen Mira