”Mulla on ainakin ollut ikävä” – Teemu Pukki oli Ylellä iloissaan tutkaparinsa paluusta

Huuhkajat otti perjantaina komean voiton EM-karsinnoissa, kun Suomi kaatoi Pohjois-Irlannin Helsingissä 4-0.
Suomella ei ole enää karsintojen kautta mahdollisuutta lunastaa suoraa kisapaikkaa, mutta Huuhkajat pelaa varmuudella maaliskuussa jatkokarsinnassa.
Perjantain peli oli panoksettomaksi otteluksi vahva esitys Suomelta alusta loppuun.
Päävalmentaja Markku Kanerva pystyi antamaan minuutteja pelaajille, jotka eivät ole niitä maajoukkueessa viime aikoina saaneet. Yksi heistä oli Minnesota Unitedin keskikenttäpelaaja Robin Lod, joka joutui jättämään kolme edellistä maajoukkuetaukoa väliin vaikean polvivamman takia.
Lod pääsi pelaamaan Pohjois-Irlantia vastaan reilut 20 minuuttia ja vastasi loppuhetkillä ottelun viimeisestä osumasta. Maalin esityön teki Lodin pitkäaikainen tutkapari Teemu Pukki, josta tuli kesällä Lodin joukkuekaveri myös seuratasolla.
– Olen aina sanonut, että ”Röbän” kanssa on kiva pelata, ja tänään meni ehkä vähän toisinpäin kuin yleensä. Yleensä Röbä on syöttänyt [maalit], mutta tänään meni onneksi toisinpäin, sanoi Pukki Ylen haastattelussa.
– Hieno juttu nähdä Röbää kentällä! Mulla on ainakin ollut ikävä.
Lodin mukaan tuntui ”tosi hyvältä” päästä pelaamaan puolen vuoden tauon jälkeen.
– Kiva päästä pitkästä aikaa pelaamaan ja kiva tulla kentälle, kun jätkät ovat pelanneet niin hyvin ja laittaneet 2-0 taululle.
Maanantaina Huuhkajat kohtaa viimeisessä EM-karsintapelissään San Marinon vieraissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ennakkopaketti MM-karsintaotteluun Liettua-Suomi: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja Friisin kommentit
- Kansojen liigan välieräparit selvisivät jännitysnäytelmissä – nämä suurmaat kohtaavat toisensa
- Huuhkajat kohtaa tämän suurmaan MM-karsinnoissa – puolivälierätrillerissä dramaattinen ratkaisu
- Saksa pudotti Italian ulos maalijuhlissa – Joshua Kimmichillä hurjat tehot
- Cristiano Ronaldolta paha epäonnistuminen – Portugali tasoitti yhteismaalit
- Juventus antoi Thiago Mottalle potkut – tässä korvaaja
- Suuttunut Cristiano Ronaldo näpäytti toimittajia: ”Katsokaa minua silmiin”
- Franck Ribéryn ura oli päättyä hurjalla tavalla: ”He olisivat voineet leikata jalkani irti”
- Ruotsi koki historiallisen nöyryytyksen! Jättiflopista turhautuneita reaktioita – ”Tällaista ei saa tapahtua”
- Bayer Leverkusen haluaa tähtipelaajalleen jatkosopimuksen – Valioliiga houkuttaa

- Pikkuhuuhkajien valmistautumiselle EM-kisoihin surkea aloitus
- Bayer Leverkusen haluaa tähtipelaajalleen jatkosopimuksen – Valioliiga houkuttaa