© Kuva: Getty Images

Eläköitynyt huippuerotuomari kertoi Valioliiga-uransa pahimmat räksyttäjät – pari nousi yli muiden

Pitkän ja kunnioitettavan uran Valioliigatuomarina tehnyt Howard Webb kertoi Daily Mirrorille pahimmat räksyttäjät, jotka tuottivat erotuomarilegendalle eniten harmia pelikentällä.

Webb, 45, tuomitsi urallaan lähes tuhat ottelua 25 vuoden aikana. Valioliigassa englantilaistuomari vihelsi vuosina 2000-2014, joten kosketuspintaa Valioliigan pelaajiin ja valmentajiin ehti syntyä melkoisesti. Webb jäi eläkkeelle vuonna 2014.

Webbiltä kysyttiin ensin, minkä seuran fanit olivat kovimpia kritisoijia, johon Webb kertoi vastaukseksi Evertonin ja Stoken. Webb oli omien sanojensa mukaan aina seurojen fanien vihollinen. Eritoten Evertonin fanit huusivat ivallisesti Webbille jokaisesta päätöksestä, olivat ne kuinka selviä tahansa.

Pahimmaksi räksyttäjäksi pelaajistosta Webb nosti muun muassa Newcastelssa, Liverpoolissa ja Manchester Cityssä pelanneen Graig Bellamyn. Webb korosti, ettei esimerkiksi Joey Barton tai Robbie Savage olleet ollenkaan niin pahoja pelikentällä, mitä heistä voisi odottaa. Bellamyn kanssa sen sijaan oli vaikeampaa.

– Hän oli aina nopea mielipiteensä kanssa, eikä hän ollut kovinkaan kiinnostunut kuulemaan minun mielipidettä, Webb kertoi Mirrorille.

Pahin manageri oli Webbin mukaan Evertonissa pitkään valmentanut ja nykyisin Sunderlandin managerina toimiva David Moyes, jonka asemaa seura kommentoi hiljattain, lue lisää tästä.

– Moyes antoi varmaankin minulle eniten keppiä, ja jolla ei ollut juurikaan tunteita tuomarin ammattia kohtaan. Hän olisi nopeasti kritisoimassa minua, Webb kertoi.

Lähde: goal.com, mirror.co.uk

» Katso Valioliigan ottelut, taulukko ja uutiset erikoissivultamme!