Helsingin Jalkapalloklubi kärsi torstaina 0-6-tappion saksalaisen Eintracht Frankfurtin vieraana Konferenssiliigassa.

Eintrachtille tuomittiin 12. minuutilla pilkku videotarkistuksen jälkeen, kun pallo kävi vapaapotkussa epäonnisesti Jukka Raitalan kädessä. Yksikään pelaaja ei edes älynnyt vaatia tilanteesta rangaistuspotkua, koska kontakti oli niin huomaamaton, mutta pallo vietiin 11 metriin ja Éric Junior Dina Ebimbe laukoi isännät johtoon.

Toinen maali syntyi 27. minuutilla, kun Robin Koch ohjasi Farès Chaïbin antaman kulmapotkun sisään.

Seuraavaa osumaa odotettiin vain muutaman minuutti edellisen jälkeen. HJK:n puolustus ennätti Omar Marmoushin kahden vedon tielle, mutta kolmannella yrittämällä hän laittoi pallon ulkosyrjällään verkkoon.

Juuri ennen taukoa Eintracht kaunisteli vielä lukemia, kun Tuta karisti vartijansa ja puski pallon kulmapotkusta sisään.

Tauolle mentäessä Eintracht Frankfurtille oli kirjattu 18 maalintekoyritystä ja HJK:lle kolme.

Toista jaksoa oli takana vajaat kymmenen minuuttia, kunnes Eintracht osui jälleen. Chaïbin ovela syöttö tavoitti linjan takaa Dina Ebimben, joka jatkoi pallon maalin edustalle Ellyes Skhirille, eikä Tunisian maajoukkuepelaaja erehtynyt.

Illan viimeinen osuma nähtiin 89. minuutilla. Eintracht pelasi hieman vastaavanlaisella kuviolla linjan taakse Timothy Chandlerin, jonka syötöstä Dina Ebimbe pääsi viimeistelemään.

G-lohkon illan toisessa ottelussa PAOK voitti Aberdeenin 3-2. HJK putosi torstain tulosten myötä lohkon jumbopaikalle.

G-lohkon tilanne
#JoukkueOVTHMP
1PAOK PAO651016-1016
2Eintracht Frankfurt FRA630311-79
3Aberdeen ABE613210-106
4HJK60247-172