Maanantaina rytisi suomalaisen jalkapallon uutisrintamalla oikein kunnolla. RoPS kertoi, että seuran päävalmentaja Juha Malinen siirtyy kauden päätteeksi Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi vuoteen 2020 ulottuvalla sopimuksella. Sopimukseen kuuluu vielä optio vuoden 2021 EM-kisoista, mikäli Suomi lopputurnaukseen selviytyy.

Päätös on Maliselta täysin ymmärrettävä, onhan konkarivalmentaja jo pitkään toivonut maajoukkuepestiä.

Malisella oli sopimus RoPS:n kanssa myös kaudesta 2018, mutta hän halusi hypätä Palloliiton valmentajatehtävään kesken sopimuskauden. Päätös on Maliselta täysin ymmärrettävä, onhan konkarivalmentaja jo pitkään toivonut maajoukkuepestiä.

Pikkuhuuhkajien nykyinen päävalmentaja Tommi Kautonen siirtyy odotetusti SJK:n päävalmentajaksi. Mitä tästä valmentajakuviosta sitten pitäisi ajatella?

Nuorten pelaajien kehittäjä

Malisesta on muodostunut RoPS-aikakaudellaan kuva nuorten pelaajien kehittäjänä. Vuonna 2014 seuran peräsimeen tullut Malinen johdatti RoPS:n vuonna 2015 upeasti hopealle. Sen jälkeen menestystä ei samassa mittakaavassa ole tullut, mutta nuoria pelaajia on silti viety Rovaniemellä eteenpäin kovalla tahdilla.

Malisen alaisuudesta muun muassa Robert Taylor sekä Saku Ylätupa ovat pelkästään tällä kaudella siirtyneet Rovaniemeltä suurempiin ympyröihin. Lisäksi RoPS:n liigamiehistössä on tällä kaudella pelannut useampi lupaava juniori, joka on noussut Veikkausliigan vaatimalle tasolle.

Olisivatko nämä pelaajat nousseet uudelle tasolle peliajan myötä myös ilman Malista?

Illuusio vai totista totta?

Kysymys kuuluu, onko nuorten pelaajien kehitys Malisen ansiota vai olisivatko nämä pelaajat nousseet uudelle tasolle peliajan myötä myös ilman Malista? Tarkoitan tällä sitä, että jos esimerkiksi Lassi Lappalaiselle tai Timo Stavitskille olisi annettu reilu mahdollisuus jossain toisessa liigajoukkueessa, olisivatko he sielläkin nousseet esiin? Mikael Soisalo ei saanut mahdollisuutta HJK:ssa, mutta nousi peliajan ja mahdollisuuden myötä kukoistukseen Ilveksessä Jarkko Wissin alaisuudessa. Pelaaminen kehittää lähtökohtaisesti aina, oli rinnassa oleva logo mikä tahansa.

RoPS on taloudellisen ahdingon edessä joutunut tekemään päätöksen, että se panostaa nuoriin pelaajiin ja luottaa heihin. Se on seuralta ollut hieno ja viisas päätös, ei vain jalkapallollisesti, vaan myös taloudellisesti.

Mikä sitten on Malisen osuus nuorten esiinmarssissa? Malinen on varmasti tehnyt lujasti töitä harjoituskentällä nuorten pelaajien kanssa, mutta hän on ollut myös pakotettu siihen. Ei hänellä ole ollut vaihtoehtoa. Niillä pelaajilla on mentävä, mihin seuran rahat riittävät.

Malinen on usein kehunut RoPS:n uutta linjausta kehittää nuoria pelaajia ja uskoa heihin, mutta ovatko puheet olleet vain verbaalisesti lahjakkaan valmentajan korulauseita? Ehkä, ehkä ei.

Ponnahduslauta Huuhkajiin?

Palloliitto joka tapauksessa uskoo, että Malisella on ollut suuri rooli nuorten pelaajien esiinmarssissa. Ja se on oikeastaan ainoa asia, millä tässä vaiheessa on merkitystä. Malinen saa reilun tilaisuuden osoittaa kykynsä maajoukkueen peräsimessä ja nimenomaan nuorten pelaajien valmentajana, jota hän on käytännössä ollut myös RoPS:ssa.

Pessimisti harvoin pettyy, vaikka olisi väärässäkin.

Pessimisti voisi myös ajatella, että Malinen näkee U21-maajoukkueen vain ponnahduslautana Huuhkajien päävalmentajaksi, eikä niinkään mahdollisuutena kehittää nuoria pelaajia kohti A-maajoukkuetta. Pessimisti harvoin pettyy, vaikka olisi väärässäkin.

Malisen onnistuminen nuorten maajoukkueessa olisi nimittäin erittäin tervetullutta ikäluokassa, jossa selkeät suuntaviivat ovat olleet ajoittain kateissa. Jos Malinen pystyy nostamaan nuorten maajoukkueesta samalla tahdilla lupaavia pelimiehiä A-maajoukkueeseen kuin RoPS:sta ulkomaille, valinta on osunut kultasuoneen. Silloin ponnahduslaudalta tulisikin hypätä Huuhkajien päävalmentajaksi.

Aiheet Artikkelit Huuhkajat Suomi U21-maajoukkue Veikkausliiga