Veikkausliigakausi 2019 käynnistyy tänään, keskiviikkona. Tulessa ovat ensimmäisenä päivänä europeleihin päässeet joukkueet, kun HJK isännöi FC Interiä ja KuPS kohtaa kotonaan RoPS:n.

SuomiFutis-sivusto on ennakoinut kattavasti tulevaa kautta. Tässä artikkelissa nostamme esiin ennakkopaketin antia. Lisäksi kerromme Suomen suurimmassa jalkapalloaiheisessa Facebook-ryhmässä, Jalkapallon olohuoneessa, toteutetun mestaruusäänestyksen tulokset ja vertaamme niitä toimituksemme arvioon.

Olemme myös tehneet TOP-listaukset pelipaikoittain, joiden pohjalta muodostimme ihanneavauskokoonpanon. Artikkelin lopussa avaamme vielä myös uutta sarjasysteemiä.

Äänestyksen tulokset

Jalkapallon olohuone -nimisessä Facebook-ryhmässä kysyttiin ensi kauden mestaria. Äänestyksessä oli annettu yhteensä 442 ääntä keskiviikkoaamuun mennessä.

Selkein mestarisuosikki oli HJK, joka keräsi 134 ääntä eli hieman päälle 30 prosenttia annetuista äänistä. Toisesta sijasta käytiin tiukka kamppailu, sillä KuPS (65 ääntä) sai äänestyksessä yhden äänen enemmän kuin kolmanneksi sijoittunut RoPS (64 ääntä).

Ennakkokaavailuissa HJK:n vahvimmaksi haastajaksi arvioitu FC Honka keräsi äänestyksessä vasta kuudenneksi eniten ääniä. Äänestyksen ehkä yllättävin huomio on se, kuinka vähän vuoden 2015 mestariin, SJK:hon luotettiin. SJK sai vain 11 ääntä. Vähiten ääniä keräsi vuoden 2016 mestari IFK Mariehamn.

  1. HJK, 134 ääntä
  2. KuPS, 65 ääntä
  3. RoPS, 64 ääntä
  4. Ilves, 39 ääntä
  5. FC Inter, 33 ääntä
  6. FC Honka, 27 ääntä
  7. FC Lahti, 24 ääntä
  8. HIFK, 16 ääntä
  9. KPV, 15 ääntä
  10. VPS, 11 ääntä
  11. SJK, 11 ääntä
  12. IFK Mariehamn, 2 ääntä

SuomiFutis-sivuston arvio

Myös SuomiFutis-sivuston arviossa HJK lähtee kauteen suosikkina. Sen sijaan suurin haastaja HJK:lle on FC Honka, joka on vahvistunut talven aikana. Arviomme mukaan HJK ja Honka muodostavat mestaruustaistelun parivaljakon.

Kolmannesta sijasta eli eurolopputurnauksen suorasta finaalipaikasta käydään tiukkaa taistelua. Arvioimme, että kolmannesta sijasta pelaavat Ilves, KuPS, FC Inter sekä RoPS. Uusi sarjajärjestelmä tekee keskikastista entistä tasaisemman.

Alaloppusarjan puolelle putoavat SJK sekä FC Lahti, jotka kisaavat tiukasti seitsemännestä sijasta. Seitsemäs sija (mahdollisesti kahdeksaskin sija, jos Suomen Cupin voittaja on sarjassa kolmen parhaan joukossa) tuo uudessa sarjasysteemissä mahdollisuuden pelata vielä eurolopputurnauksessa.

Uskomme, että suora putoaja on talvella heikosti pelannut Helsingin IFK. Suorasta säilymisestä pelaavat IFK Mariehamn, KPV sekä VPS. Alla SuomiFutis-sivuston arvio Veikkausliigan sijoituksista kaudella 2019. Pääset lukemaan joukkue-ennakon seuran nimeä painamalla.

  1. HJK
  2. FC Honka
  3. Ilves
  4. KuPS
  5. FC Inter
  6. RoPS
  7. FC Lahti
  8. SJK
  9. VPS
  10. KPV
  11. IFK Mariehamn
  12. HIFK

Liigan parhaat

Veikkausliigassa pelaa tälläkin kaudella erinomaisia pelaajia. Arvioimme pelipaikoittain liigan parhaat pelaajat, joiden pohjalta loimme ihanneavauskokoonpanon.

Kokoonpanossa on jouduttu tekemään pieniä myönnytyksiä, jotta parhaat pelaajat mahtuisivat samaan aikaan kentälle. Esimerkiksi KuPS:n hyökkäävä keskikenttäpelaaja Petteri Pennanen on sijoitettu vasemmalle laidalle, jossa hän teki tuhoja viime kaudella.

Pelipaikkakohtaiset TOP-listaukset löydät linkkeinä alla olevan kokoonpanokuvan jälkeen.

Uusi sarjasysteemi

Veikkausliigassa pelataan 22 ottelun runkosarja, jossa joukkueet kohtaavat toisensa kertaalleen kotonaan ja kertaalleen vieraskentällä. Runkosarjan jälkeen joukkueet jaetaan ylä- ja alaloppusarjaan.

Yläloppusarjaan eli mestaruussarjaan etenee kuusi joukkuetta, jotka pelaavat kertaalleen toisiaan vastaan. Pelejä kertyy yhteensä viisi. Runkosarjan kolme parhaiten sijoittunutta saavat mestaruussarjassa kolme kotiottelua ja sijoille 4-6 jääneet joukkueet pelaavat kaksi kotiottelua.

Veikkausliigan mestari ratkeaa 27 pelatun ottelun jälkeen. Voittaja nappaa paikan Mestarien liigan karsinnoissa. Myös himmeämmät mitalit jaetaan mestaruussarjan viimeisen kierroksen jälkeen. Toiseksi sijoittunut joukkue etenee Eurooppa-liigan karsintoihin.

Kolmanneksi sijoittunut joukkue etenee suoraan Veikkausliigan eurolopputurnauksen finaaliin. Finaalin voittaja saa sarjasta jaettavan kolmannen paikan Eurooppa-liigan karsintoihin. Neljäs paikka Eurooppa-liigan karsintoihin menee Suomen Cupin voittajalle.

Alaloppusarjassa eli haastajasarjassa pelaavat runkosarjan päätteeksi sijoilla 7-12 olevat joukkueet. Haastajasarjassa pelataan mestaruussarjan tapaan viisi ottelua ja kolme kotiottelua menevät parhaiten sijoittuneille.

Haastajasarjan viimeiseksi jäänyt joukkue putoaa kauden päätteeksi suoraan Ykköseen. Toiseksi viimeinen pelaa Ykkösen toiseksi sijoittunutta vastaan sarjapaikasta Veikkausliigaan kaudeksi 2020.

Lisäksi alaloppusarjassa pelataan myös mahdollisimman korkeasta sijoituksesta. Suomen Cupin voittajasta riippuen myös seitsemänneksi (tai korkeimmalle cupin voittajan jälkeen) sijoittunut joukkue etenee eurolopputurnaukseen.

Eurolopputurnaukseen osallistuvat Suomen Cupin voittajasta riippuen neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs. Mikäli cupin voittaja on loppusarjojen jälkeen esimerkiksi sijalla viisi, nousee eurolopputurnaukseen myös kahdeksanneksi sijoittunut joukkue.

Eurolopputurnauksen pudotuspelit pelataan yksiosaisina ja kotietu menee paremmin sijoittuneelle. Eurofinaaliin edennyt joukkue kohtaa mestaruussarjassa kolmanneksi sijoittuneen (mikäli kolmanneksi sijoittunut on cupin voittaja, paikka menee seuraavalle eli neljännelle). Finaali on kaksiosainen, ja siinä on käytössä vierasmaalisääntö.