Ykkösen kausiennakko 2021, sijat 1-6: Veikkausliigaan tyrkyllä poikkeuksellisen tasainen kuusikko – nämä kaksi nousevat!

4) Gnistan

Perinteikäs, jo vuonna 1924 perustettu IF Gnistan vahvisti rivejään kaudella 2019 monella kokeneella ja tunnetulla pääsarjapelaajalla. Joukkue vastasi hienosti korkeisiin odotuksiin ja marssi näyttävään tapaan viime kaudeksi Ykköseen, jossa se oli pelannut aiemmin vain seitsemän kautta.

Kipinä” oli viime kaudellakin paperilla varsin uskottava pelaajaryhmä, mutta kausi Ykkösessä sujui hyvin nihkeästi. Gnistanin oli povattu jättävän karsintaviivan selvästi taakseen, mutta koska kuudesta ensimmäisestä pelistä tuli vain kaksi pistettä, päätettiin valmentajaa vaihtaa jo elokuussa.

Vuodesta 2017 lähtien Gnistania valmentanut italialainen Roberto Nuccio sai väistyä, ja tilalle palkattiin portugalilainen yliopistokoulutuksen saanut jalkapallotohtori Ricardo Duarte, joka oli työskennellyt Suomessa aiemmin VPS:ssä ja Palloliiton tehtävissä.

Duartenkaan johdolla kurssi ei kääntynyt heti, sillä ensimmäisistä kuudesta ottelusta tuli vain neljä pistettä. 12 sarjakierroksen jälkeen Gnistan oli siis kuudella pisteellään tukevasti matkalla takaisin Kakkoseen.

Joukkuetta kuitenkin vahvistettiin kauden aikana, ja syyskuussa alkoi Gnistanin huima loppuveto. Viimeisestä kymmenestä ottelustaan se voitti peräti kuusi. Kun ensimmäisissä 12 ottelussa syntyi vain 13 maalia, paukutteli Gnistan viimeisissä kymmenessä pelissään peräti 25 osumaa. Kauden kokonaismaalimäärä 38 oli yhtä paljon kuin Veikkausliigaan nousseella AC Oululla.

Kauden kaksi parasta maalintekijää, brasilialaiset Douglas Caé (7 maalia) ja Lucas Morais (6) liittyivät joukkueeseen kesken kauden elokuussa. Muista kesken kauden joukkueesta tulleista onnistujiin kuuluivat ainakin espanjalainen laitapuolustaja, KTP:stä tuttu Manel Subirats, Omar Jama sekä Bangaly Kouyaté. Heistä vain Jama jatkaa Kipinässä tällä kaudella, joukkueen kapteenina.

Kesken viime kauden Gnistaniin tullut huippuvahvistus Douglas Caé pelasi kaudella 2018 Veikkausliigaa VPS:ssä. Kuva: Juha Tamminen

Gnistanin loppukauden hyvät esitykset jatkuivat alkuvuoden Suomen Cupissa, jossa Gnistan voitti oman lohkonsa tappioitta. Matka tyssäsi puolivälierissä KuPS:iin tylysti 0-5, mutta sen Kipinä on jo osoittanut, että iskukyky näyttää huomattavasti paremmalta kuin viime heinäkuussa.

Joukkue on kokenut kausien välissä muutoksia, mutta näyttää selvästi vahvistuneen. Etenkin jo entisestään vankka hyökkäyskalusto näyttää nyt entistäkin pelottavammalta. Brassitykit Caé ja Morais jatkavat Gnistanissa edelleen, ja joukkue vastasi yhdestä Ykkösen mielenkiintoisimmista kiinnityksistä, kun se teki huhtikuun alussa sopimuksen 20-vuotiaan Maximo Tolosen kanssa.

Tolosta on pidetty vuosien ajan yhtenä Suomen suurimmista lupauksista, ja hän on pelannut yli 40 juniorimaaottelua. Hongan kasvatti on pelannut Veikkausliigaa SJK:ssa ja IFK Mariehamnissa, ja koska Ilveksessä – johon Tolonen teki joulukuussa sopimuksen – ei näyttänyt roolia aukeavan, päätti hän lähteä hakea vauhtia sarjatasoa alempaa.

– Valmennuksen ammattimaisuus paistoi läpi kuluneella viikolla käydyistä keskusteluista heti alusta alkaen. Tässä vaiheessa uraani on tärkeää saada säännöllistä peliaikaa, ja mahdollisuus taistella siitä tarjoutui Gnistanista, Tolonen kertoi sopimusjulkaisun yhteydessä.

Nouseeko Maximo Tolonen Gnistanissa Ykkösen tähtikaartiin? Kuva: Juha Tamminen

Erittäin potentiaalinen vahvistus hyökkäykseen on myös 19-vuotias HJK:n kasvatti Akseli Lehtojuuri, joka vietti kaksi edellistä kautta Hakassa. Leveyttä hyökkäykseen tuovat myös TPS:stä värvätty Eetu Kolu ja Aleksandr Akbar.

Äärimmäisen tärkeä palanen on ehdottomasti myös Rony Huhtala, joka teki Suomen Cupissa Caén tavoin kolme maalia. Vaikka hyökkäyksestä ovatkin uransa lopettaneet nuori Tuukka Kurki ja pahoista polvivaivoista kärsinyt Masar Ömer, on Gnistanin hyökkäyskalusto paperilla kenties koko sarjan paras. Vielä kauden kynnyksellä ryhmään liittyi Jarossa hyvän viime kauden pelannut Topi Järvinen, joten hyökkäyskalusto on todella kova.

Keskikentältä on poistunut runsaasti kokemusta, kun Hidetoshi Wakuille ja Joel Perovuolle ei tehty sopimusta. Tilalle ovat tulleet polvivammasta toipunut Armand Kabashi, Tshekissä syntynyt ja synnyinmaansa lisäksi Skotlannissa ja Uudessa-Seelannissa pelannut Santeri Kuivalainen, joka on suomalaisyleisölle uusi tuttavuus sekä Hongasta lainattu nuori Jimi Kovalainen.

Omar Jama saa tälläkin kaudella keskikentällä suuren roolin, ja Maximo Tolosen toivotaan olevan joukkueen kaipaama pelintekijä ja maalipaikkojen luoja.

Myös puolustus näyttää paperilla hyvin kootulta. Kokenut Pauli Kuusijärvi vaihtoi täksi kaudeksi PK-35:n paitaan, mutta tilalle ovat tulleet brassitoppari, viimeksi Hollannin toisella tasolla Dordrechtissa pelannut Fabian de Abreu, sekä JJK:n kasvatti, EIF:ssä vahvan viime kauden pelannut Gentrit Kovaqi. Kun ryhmässä on myös nuori 19-vuotias lupaus Joel Europaeus, vaikuttaa topparitilanne hyvältä.

Laitapuolustus meni Gnisulla pitkälti uusiksi. Subiratsia ja Hassan Sesayta ei pelaajalistoilta löydy, ja hienon viime kauden pelannut Ilmari Hieta keskittyy ainakin toistaiseksi siviiliuraan. KPV:stä värvätty Samu Laitinen on pitkään sivussa polvivamman vuoksi, joten tilalle hankittiin Mikkelin Kissoista Verneri Meriläinen. Vasemmalla iso tontti on varattu kokeneelle Nnaemeka Anyamelelle.

Uusiksi meni myös maalivahtiosasto. Kokenut Tomi Maanoja palasi kasvattajaseuraansa VJS:ään Kakkoseen, ja Aatu Hakala kirittää Mika Hilanderia Hakassa. Nyt maalia vartioivat ulkomailta Suomeen palannut Samu Volotinen ja JJK:n kasvatti Jiri Koski, joka on pelannut kolme viime kautta Ykköstä korkealla suoritustasolla KTP:ssä ja EIF:ssä. Kunnossa on tämäkin osasto. JJK-kasvatteja onkin Gnistanissa tällä kaudella peräti kolme (Koski, Kovaqi ja Järvinen).

Ricardo Duarte tuntee Suomen sarjat ja pelaajiston hyvin, ja vahvistuksia on haalittu joukkueeseen erittäin mukavasti. Joukkueen mahdollinen epätasapaino voi nostattaa selvän kysymysmerkin, sillä niin selvästi Gnistanin vahvuudet ovat hyökkäyspäässä.

Joka tapauksessa jo viime kauden lopulla Gnistan näytti, että hyökkäys on sen paras puolustus, ja jos maalijuhliin mennään, voi se kääntää monta tasaista ottelua edukseen. Tulivoima houkuttelee varmasti myös yleisöä katsomoon, kun koronatilanne sen sallii.

Potentiaaliltaan mahdollisesti tuleva pääsarjavalmentaja Duarte on päässyt rakentamaan täksi kaudeksi mieleistään joukkuetta. Tulostakin on tullut heti, vaikka vaihtuvuus on ollut suurta. Kaiken järjen mukaan Gnistanilla ei ole tällä kaudella mitään asiaa putoamistaisteluun, vaan todennäköisempi osoite on ylempi loppusarja.

– Olen todella tyytyväinen ryhmään, joka meillä on kasassa. Saimme pidettyä lähes kaikki haluamamme pelaajat, ja ne pelaajat selkeästi halusivat jatkaa meillä. Halusimme joukkueeseen hyvää kilpailua pelipaikoista, ja sitä olemme saaneet hankintojemme myötä, valmentaja Duarte myhäili.

Ricardo Duarte on päässyt rakentamaan Gnistaniin mieleistään joukkuetta, ja nyt helsinkiläisseuralta on lupa odottaa tulosta. Kuva: Juha Tamminen

Kaiken mennessä nappiin Kipinä panee lusikkansa soppaan jopa nousutaistelun suhteen. Vielä koskaan pitkän historiansa aikana Gnistan ei ole pääsarjatasolla pelannut, ja jos se moiseen sensaation venyisi, niin sitten mietittäisiin, missä Veikkausliigaa pelattaisiin – sillä Oulunkylän kotoisa ja sympaattinen kaupunginosa-areena ei taitaisi pääsarjan mittapuulla enää riittää.

  • Stadion: Mustapekka Areena (1 100 paikkaa)
  • Valmentaja: Ricardo Duarte, 41 (2. kausi)
  • Avainpelaajat: Fabian de Abreu, Lucas Morais, Douglas Caé
  • Tulevat tähdet: Maximo Tolonen, Akseli Lehtojuuri
  • Pelaajabudjetti kaudella 2021: 140 000 euroa
Edellinen sivu
Seuraavalla sivulla RoPS:n joukkue-esittely


David Hasselhoff tarjoaa 20 ilmaiskierrosta

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Wheelz-kasinolle.
  • Kun ilmainen pelitili on rekisteröity, tilillesi ilmestyy 20 ilmaiskierrosta ilman omaa talletusta!
  • Tallettajat saavat lisäksi 300€ bonuksen + 100 ilmaiskierrosta lisää.