Ykkösen kausiennakko 2021, sijat 1-6: Veikkausliigaan tyrkyllä poikkeuksellisen tasainen kuusikko – nämä kaksi nousevat!

5) RoPS

”Sori etelä, RoPS ei tipu ikinä”. Tällainen lentävä lause on ollut tuttu Veikkausliigan seuraajille vuosien ajan. Pitkään slogan pitikin pintansa, mutta viime vuonna tuli kahdeksan perättäisen pääsarjakauden päätteeksi lähtö Ykköseen.

Viimeiseltä veikkausliigarupeamalta RoPS:lle jäi muistoksi kaksi hopeamitalia (2015 ja 2018). Putoaminen oli kuitenkin erittäin selkeä, sillä viime kauden 22 ottelustaan RoPS sai vain viisi vaivaista pistettä. Maalieroksi muodostui surkea 15-51. RoPS lähti kauteen suurimpana putoajasuosikkina, eikä pystynyt ylittämään edes matalimpia odotuksia. Se oli yksi veikkausliigahistorian heikoimmista sarjajumboista.

Putoamista osattiin odottaa, sillä RoPS oli ajautunut taloudellisesti hyvin ahtaalle. Nimekkäitä vahvistuksia ei voitu hankkia ja RoPS pelasi sarjan läpi erittäin nuorella joukkueella.

Putoaminen harmitti Napapiirillä totta kai, mutta yleinen mielipide tuntui silti olevan tyytyväisyys siihen, että seura ylipäätään pysyi pystyssä. Konkurssiuhkakaan kun ei keskusteluista kokonaan pysynyt poissa.

Sarjatason vaihtumisen seurauksena RoPS:sta lähti viime kauden ihanneavaus lähes kokonaan. Juho Hyvärinen (Inter), Obed Malolo (AC Oulu), Kalle Katz (Ilves) ja kolmella maalillaan joukkueen sisäisen maalipörssin voittanut Matias Tamminen (KTP) löysivät työpaikan Veikkausliigasta, ja moni muu jatkaa Ykkösen muissa seuroissa.

Kaikkiaan seitsemän kautta RoPS:ssa pelannut viime kauden kapteeni Eetu Muinonen muutti Tampereelle ja pohtii vielä uransa jatkoa. Myös RoPS-ikoni Aleksandr Kokko on nyt poissa.

Pitkän linjan RoPS-laisista muun muassa Eetu Muinonen on nyt joukosta poissa. Kuva: Juha Tamminen

RoPS:n uudistettu miehistö ei pursuile suurelle yleisölle tuttuja nimiä. Ulkomailta on haalittu puolisenkymmentä uutta vahvistusta, mutta muutoin runko rakentuu pitkälti viime kaudella Kakkosessa RoPS:n reservijoukkueessa pelanneista pelaajista. RFA (Rovaniemi Football Academy) sijoittui viime kaudella omassa Kakkosen lohkossaan kolmanneksi.

Uudeksi ykkösvahdiksi RoPS kiinnitti FC Kuusysin kasvatti Miikka Mujusen, joka jäi viime kaudella TPS:ssä tyystin vaille peliminuutteja. Poikamaajoukkueista tuttu 24-vuotias Mujunen näytti kaudella 2019 tasonsa riittävyyden Ykkösessä, kun hän oli nostamassa TPS:ää Veikkausliigaan. Lähtökohtaisesti hyvä vahvistus.

Jos on Interiin lähtenyt Juho Hyvärinen kuulunut Suomen lupaavimpiin laitapuolustajiin, niin samaa voi sanoa RoPS:iin jääneestä Jussi Niskasta. Niska on vasta 18-vuotias, mutta hän pelasi jo viime kaudella 20 veikkausliigaottelua.

Kevään Suomen Cup -otteluissa Niska pelasi täydet 360 minuuttia ja syötti kaksi maalia. Niska on jo nyt RoPS:n pelillisiä johtajia ja koko sarjan kiinnostavimpia pelaajia. Ei pelaa Rovaniemellä enää pitkään, jos kehitys jatkuu samanlaisena.

2000-luvulla syntyneistä toppareista läpimurtoa hakevat Eerik KantolaLuka Kuittinen ja Sampo Ala-Iso, joista kaksi viimeksimainittua ovat syntyneet vuonna 2003.

Pelkkien omien juniorien varaan ei alakerran pitävyyttä silti haluttu jättää. Hongasta lainattiin lupaava ghanalaistoppari Mohammed Adams. Kokemusta ja johtajuutta ryhmään tuo 27-vuotias Anderlechtin kasvatti Jonathan Vervoort, joka on pelannut urallaan sekä Belgian että Tanskan pääsarjoissa. Belgialaisen nauttimasta luottamuksesta kertoo, että RoPS:n pelaajat äänestivät hänet heti joukkueen kapteeniksi.

RoPS:n uusi kapteeni Jonathan Vervoort nähtiin vuonna 2011 myös Belgian alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa, tässä ottelussa Saksaa vastaan. Kuva: Getty Images

Keskikentällä viime kauden joukkueesta jatkavat Veikkausliigassa kohtalaisesti pelikokemusta saaneet Tuomas Kaukua ja Rasmus Degerman. Läpimurtoa hakee 18-vuotias, RFA:n johtaviin pelaajiin viime kaudella lukeutunut Vertti Hänninen.

Iso pelillinen ruutu on varattu Feyenoordin akatemian kasvatti Nino Roffelsenille, joka pelaa keskikentän pohjalla box to box -roolissa. Kiinnostava nimi on myös muun muassa Ranskan toisella sarjatasolla pelannut 28-vuotias ja 193-senttinen Sacha Petshi.

Viime kaudella RoPS:ia vaivasivat kautta linjan maalintekovaikeudet. Nyt entistäkin isompi maalintekovastuu on varattu jo tukevan jalansijan joukkueessa saaneille Veka Pyynylle ja Sampo Alalle. Koko kauden kattavan sopimuksen saivat testijakson päätteeksi myös valmentaja Mikko Mannilalle HJK-organisaatiosta entuudestaan tutut Elmeri Hirvonen ja Didis Lutumba-Pitah.

Päävastuu maalinteosta sälytetään kahden konkarin harteille. 30-vuotias Simo Roiha on RoPS:n oma kasvatti ja suuri yleisön suosikki, joka palaa nyt takaisin kotiin kahden KPV:ssä vietetyn kauden jälkeen.

33-vuotias serbialainen Srdjan Vujaklija on puolestaan maailmaa nähnyt ja kovissa sarjoissa kiertänyt hyökkääjä, joka pelasi vain neljä vuotta sitten vielä maineikkaassa Belgradin Punaisessa Tähdessä.

RoPS nimitti viime syyskuussa valmentajakseen HJK:n eri joukkueissa vuodesta 2014 lähtien työskennelleen Mikko Mannilan, joka ei pelännyt sitoutua haasteeseen, vaikka sarjataso olikin vaihtumassa Veikkausliigasta Ykköseen. Mannila tunnetaan erinomaisena nuorten pelaajien kehittäjänä, ja hän saa valmennettavakseen Pohjois-Suomen suurimpia lahjakkuuksia.

Jos Mannilan sitoutuminen säilyy pidempään, voi juuri hän olla mies, joka nostaa RoPS:n takaisin Veikkausliigaan. Syksyllä tehty sopimus ainakin kattaa myös kauden 2022.

Mikko Mannila lähti Helsingistä rakentamaan RoPS:n uutta nousua. Kuva: Juha Tamminen

Vaikka ryhmässä on runsaasti potentiaalia ja kovissa ulkomaan sarjoissa pelanneita vahvistuksia, voi tämä vuosi tulla keski-iältään sarjan kolmanneksi nuorimmalle joukkueelle vielä hieman liian aikaisin.

Sarjan kärkipäästä RoPS todennäköisesti löytyy, mutta paluu Veikkausliigaan heti seuraavalla kaudella olisi silti yllätys. Muutaman vuoden säteellä nousua voidaan kuitenkin ehdottomasti odottaa.

  • Stadion: Rovaniemen keskuskenttä (2 900 paikkaa)
  • Valmentaja: Mikko Mannila, 46 (2. kausi)
  • Avainpelaajat: Jonathan Vervoort, Srdjan Vujaklija
  • Tulevat tähdet: Jussi Niska, Vertti Hänninen
  • Pelaajabudjetti kaudella 2021: 200 000 euroa
Edellinen sivu
Seuraavalla sivulla KPV:n joukkue-esittely